Vaikea päivä, vaikeat unet jo sitä ennen. Ja sitten, kun sai taas olla yksin itsensä kanssa, turvassa unilta ja pettymykseltä, on ainakin kirjoittaminen.

Mutta kun minulla ei ole tarinoita! Ja ne, jotka minulla on, ovat liian kapeita ja liian loputtomia! Uskon yhä, etten keksi aiheita, joten sitten en niitä osaa alkiosta kasvattaa. Ja nämä, mitkä on... ei niistä ole koskaan kenenkään huviksi! Mitä oikein luulen tekeväni silläkin rävellyksellä, jota on jo aivan liian paljon, vaikka se ei ole vielä päässyt edes voitettaviin konflikteihin asti?

Miksi ihastun aina vääriin asioihin?

Miksen osaa rajata koskaan mitään?

Pitäisi analysoida enemmän, pitemmälti, jakaa ajatuksia eikä vain kitistä.

Ja miksi harjoitussaliin on taas ollut niin vaikea astua aivan liian kauan?