Maailma on taas yhtä kipua
tai mikä maailma: tämä pieni kolo, pieni kaivauma juurten alla
aurinko nousee laskee nousee ja aika pyörii kerälle, kerälle,
vähenee koko ajan
taas ja aina ja uudestaan kaikkien salakirjoitusten jälkeenkin
kaikkien halpojen neuvojen ja kalliiden kieltojen ja loputtomien toistojen jälkeenkin
minä itken heidän yksinäisyytensä ja heidän kipeän etäisyytensä
en koskaan pääse siltä pimeältä murtuneelta sillalta
jonka molemmin puolin he kaatuivat eri suuntiin

ja sekin on väärin: on väärin pelätä ja tarvita
on väärin etsiä syitä ja selityksiä ja kieltäytyä uskaltamasta
(kun syyt ja selitykset eivät kolmenkymmenen vuoden jälkeen muutu,
korjaannu, tule ehjiksi ja säröttömiksi astioiksi
täynnä maitoa)
on väärin olla tekemättä osuuttaan kohti singulariteettia:
käsittämättömän avautumista vähitellen jota ei itsestään tule
on väärin olla pieni ja onneton
sen aika meni jo kauan sitten ja nyt neulasta on lanka loppu:
teet tyhjää pistoa ilman kuvaa, et rakenna lämpöä etkä kauneutta
et löydä enää mitään mikä ei sanoisi: myöhästyit, mene jo
mene jo mene jo
mene takaisin multaan, et ollut muuta, et jäänyt olemaan
et koskaan ollutkaan

 

(P.S. Nyt olisi hyötyä suosituksista: tietääkö joku hyvää yksityistä psykiatria? Palkkapäivän jälkeen voisi olla varaa mennä neuvottelemaan esim. lääkitysoptioista, jotka tehoaisivat paremmin kuin ne mitä jo lopetinkin.)