Minun on pitänyt jo pitkään palata siihen aiemmin esiin nostamaani tärkeään aiheeseen eli rehelliseen keskusteluun naisen seksuaalisuudesta, mutta aina on muka ollut kiire kirjoittaa jotain muuta tai on pitänyt vielä hiukan hioa sanomistaan. Niin vaikeaa se on sittenkin, kun on päättänyt, näettehän. Silti yhä pätee sama totuus: vain kertomalla aitoja kokemuksia voidaan lisätä tietoa jostain niin monimuotoisesta, ja siksi on tarpeen taistella sitä vaikeutta vastaan.

Törmäsin taannoin miesten kanssa keskustellessa muutamaankin kertaan siihen harhaluuloon, ettei nykynaisella olisi enää vaikeuksia puhua seksuaalisista toiveistaan ja tarpeistaan - ei yleisesti eikä ainakaan yksityisesti. Että kyllähän ainakin meillä valistuneilla nuorilla länsimaisilla tasa-arvo on totta, ja naisella on oikeus ja velvollisuus kertoa partnerilleen, mikä häntä miellyttää ja mikä ei. Se ei kuitenkaan ole vieläkään niin yksinkertaista, eikä naisen seksuaalisuus ole yhäkään neutraali seikka, niin kuin miehen. Ei kiltin tytön syndrooma ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan ympäristön mukana.

Sillä nythän ympäristö on jo vuosia kaupannut meille sen totuuden - ei tietenkään suoraan, vaan esikuvilla ja tarinoilla, ja nehän meitä pahiten hallitsevat - että romantiikka ja myös erotiikka kuuluu vain kauniille, nuorille ja treenatuille. Paljon puhutaan siitä, miten mainonta tuhoaa naisten yleisen itsetunnon, mutta yhtä lailla syypää on myös viihde - koko jenkkisarjojen ja elokuvien kirjo. Kyllä, jopa sekin, jota me mielestämme niin älykkäät, koulutetut nuoret kuluttajat pidämme kelvollisena: Buffyt, Galacticat, Supernaturalit sun muut. Ne naiset voivat olla fyysisesti vahvoja ja jopa kiinnostavia henkilöhahmoja (no, ehkei Supernaturalin kauhistuttavan misogyynisessä viitekehyksessä), mutta siitä ei pääse mihinkään, että heitä ei voi pitää fyysisesti tavanomaisen näköisinä, ei sitten millään. Kaikki kiinnostava - se, mihin jännitys, värinä ja erotiikka on liitetty, saati sitten itse seksuaalinen toiminta - kuuluu vain kauniille, nuorille, ylilaihoille tai ylitreenatuille. Ja koska se on niin selvää, on toki myös selvää, ettei saa edes HALUTA seksiä, jos ei sovi noihin ihannevaatimuksiin, tai on vain säälittävä.

Sitä paitsi vaikka olisikin kaunis ja treenattu, meidät naiset on yhä vain kasvatettu häpeämään seksuaalisuuttamme - tai tarkemmin ottaen ei ole kasvatettu siitä murrosikäisestä häpeästä pois, kuten miehet yleensä, vaan se säilyy meissä aina. Usein se ilmenee omien eroottisten alueiden häpeänä - rinnat eivät ole koskaan sopivankokoiset (liian pienet, ja olet aina pikkutyttö joka ei voi olla seksuaalinen; liian isot, ja on kuin ne olisivat tahdonalainen seksuaalisen halun ilmaus, joka antaa oikeuden kohdella sinua objektina), häpy on likainen ja nesteinen ja karvainen eikä sitä voi henkilöllistää irti itsestään, joten itsekin on kokonaan objekti, epämääräisen mähnäinen objekti. Tätä pelottavaa oman ruumiin inhoa näkee paljon teinityttöjen slash-yaoi-innossa, ja toivon vain sydämestäni, että ne raukkaparat kasvavat siitä eroon - mutta helppoa se ei ole!

Niin että miten tämä tavallinen, rasvaa ja ja näppylöitä ja muhkuroita, karvaa ja sotkua oleva ruumis voisi tarjota itseään halun kohteeksi, kun kaikkialla näytetään, että se voi olla sitä vain, jos se puhdistetaan kaikesta inhimillisyydestä ja muutetaan sileäksi nukeksi, mikä on mahdotonta (paitsi että meillehän syötetään se usko, ettei se olisi mahdotonta, vika on vain itsekurin puutteessa - joten olemme TAAS yhä huonompia)? Ja jos ei se voi olla kelvollinen kohde, eihän se silloin ansaitse ilmaista omaakaan haluaan, ei edes abstraktilla tasolla, koska vastaamaton haluhan vasta noloa ja sopimatonta onkin!

Tätä jatkuvaa ja kohtuutonta painetta vahvistaa myös toinen sanomattomien oletusten aspekti, joka ei liity ulkonäköön vaan sukupuolirooleihin. Ajatelkaapa: eikö alitajuinen oletus yhä ole se, että mies on seksuaalinen olento koko ajan, lähtökohtaisesti? Että mies on se, joka voi ilmaista halunsa koska tahansa ja missä tahansa ilman sen kummempaa stigmaa, joten nainen on se, jonka tehtävänä on reagoida siihen haluun: arvioida seksin sopivuus tilanteeseen ja kontrolloida sen toteutuminen.

No entä sitten? Eikö se tarkoita, että paine on miehen: miehen pitää tehdä aloite, ja nainen saa päättää, kelpaako? Mutta silloinhan se tarkoittaa sitä, että naisen oletetaan yhä olevan se, jonka vastuu on kontrolloida seksuaalisuutta, niin toisen kuin omaansakin! Naisen oletetaan yhä olevan vain osa-aikaisesti seksuaalinen, reagoivan toisen haluun ja peilaavan sitä. Miten hän siis kehtaisi ilmaista olevansa seksuaalinen olento koko ajan, myös silloin, kun ei ole reagoitavaa?! Onko oikein, että naisen täytyy aina arvioida molempien puolesta, onko tämä nyt seksuaalisesti sopivaa ja optimaalista? Entäs jos hän haluaa sen olevan sopimatonta, ylitsevuotavaa, villiä ja kaikkea muuta kuin normien mukaista? Ja kun kerran vastuu on hänellä, hänen täytyy taas kehdata myös voittaa kaikki tuo ulkonäköpaine ja uskoa, että hänen oman ruumiinsa osallistuminen on seksuaalisesti sopivaa ja optimaalista, vaikka kuinka tuntuisi epävarmalta!

Onko siis ihme, että naisen ei ole helppoa ilmaista halua - ei yleisesti eikä tarkasti (koska tarkkojen toiveiden kertominenhan todistaa vääjäämättä, että haluaa)? Kun kaikki seksi on jotenkin oikeutettava sopivaksi, ja jos ei määrä, laatu tai ruumis sovi niihin normeihin, tolkuttaa taustalla aina pelko siitä, että on kummallinen, pervo, liian tai väärin seksuaalinen, ja joku vielä huomaa sen ja käyttää sitä aseena tavalla tai toisella? Että kuinka kehtaat; kuinka kehtaat uskoa, että olet tarpeeksi hyvä seksiin, tai tuollaiseen tai tällaiseen seksiin?

Toivon hartaasti, että tätä mahdollisesti lukevat miehet uskovat minua. Totta kai tiedätte, että minä olen keskivertoa epävarmempi, mutta se ei silti tarkoita, että nämä asiat eivät olisi olemassa. Nämä samat epäilyt kolkuttavat naisen kuin naisen ajatusten alla, toisilla vähemmän, toisilla enemmän, ja toivon, että selitykseni auttaisi hiukan ymmärtämään, etteivät ne ole temppuja, koukkuja tai partnerin manipulointia, vaan niillä on ihan oikeita syitä. Kurjia ja vastustettavia syitä, mutta todellisia silti.

P.S. A propos Eros suosittelen myös näitä toisia ääniä (ei samanlaisia kuin minun, mutta eihän niiden ole tarkoituskaan olla):

myytinmurtaja.blogspot.com (sankaritar!)
seksualisti.blogspot.com (hyvin erilaisia painotuksia kuin itselläni olisi, mutta tärkeää asiaa)