Minulla on melkein viisisataa naamatuttavaa, joista muutama jopa ihan ystäviäkin.

Kuinka monta ihmistä minulla on, joita voisin pyytää olemaan kanssani samassa tilassa, taputtamaan olalle ja tukemaan, jotta pääsisin yli sairaalloisesta kirjoitusblokistani? (Eikä nyt puhuta mistään sinänsä ei-välttämättömästä taiteen tavoittelusta, vaan ihan vain opiskeluteksteistä, joita vain Ei Tapahdu, ei millään hyvillä ja epätoivoisillakin perusteilla. Ei vain tapahdu. Ja ammattiapua on haussa, mutta parhaaksi tähän mennessä on osoittautunut se, että joku toinen on läsnä, jotta ei voi vältellä asiaa.)

Kaksi. Kaksi, eivätkä hekään muuttaisi sitä varten menoistaan kuin osaa.

Lienee syytä miettiä vakavasti sitä, miten vähän on toisille antanut ja ollut läsnä, että näin on päässyt käymään.


(Rehellisesti sanottuna keksin myös kaksi muuta, mutta heillä on perheet, ja perhevelvollisuuksille nyt ei vain voi mitään.)