Selkä on ihan toimiva taas, hiukan tavallista iskiaskolotusta välillä, ei muuta.

Jaksaminen ei ole.

Ei, ei ole toimintasuunnitelmaa sen korjaamiseksi. Miten olisi? En minä enää keksi mitään.

EDIT: ...Yritin kartoittaa toimintasuunnitelmia. Kysyin neuvoa ja apua kolmesta eri paikasta (itkien, anteeksipyydellen, yrittäen selittää lyhyesti mutta kuitenkin saada selväksi miksi tämä on niin monimutkaista). Terveyskeskushoitaja antoi omalääkäriajan 15min uuden lääkereseptin pyytämiseen maanantaille, ei mitään muuta, ei neuvon neuvoa. Terveysneuvontapäivystyksen sairaanhoitaja oli kovin myötätuntoinen ja sanoi, että kyllä sitä apua on varmasti järjestettävissä, mutta jospa kysyisin sosiaalineuvonnasta. Sosiaalineuvontaan ei ollutkaan enää neuvonta-aika (yllättääkö ketään?), ja vaikka ystävällinen puhelinvaihdetyttö kiltisti kertoikin sen ja yleiset neuvoja-ajat ja -numerot ja haki vieläpä alueeni sosiaalineuvojan nimen... niin se on yhä se sama ihminen, joka niin petollisen lempeästi sanoi auttavansa minua ihan kokonaisvaltaisesti kolme vuotta sitten, kun hain vain toimeentulotukea, ja sitten eväsi minulta tuen, kun pääsin tapaamisaikaan vasta erään kuun lopussa, eikä hän ollut viitsinyt mainita, että silloin en enää voi hakea, vaan hakupaperit olisi pitänyt tehdä kuun alussa riippumatta siitä, että yleensä ne tehdään tapaamisissa. "No olethan sinä näköjään pärjännyt!" Sitä paitsi hittojako minulle olisi hyötyä parikymppisen tytön neuvoista - miten hänen sanomallaan voisi olla tarpeeksi painoarvoa taistella Harmaan vuosien tietämystä ja pikkutarkkoja, loputtomia vikasarakkeita vastaan? Etenkään jos tiedän, ettei hän ole johdonmukainen ja rehellinen muutenkaan?

Arveluttaa selittää näitä yksityiskohtaisesti. Kaikki tämä vaikuttaa kitinältä. Tai pieneltä ja surkealta ja tyhmältä ja ala-arvoiselta ylipäänsä. Pitäisi olla kaiken tällaisen yläpuolella. Vahvempi. Mutta kun ei vieläkään ole; kun kaikki yhä vain on aina epäonnistunut; kun ei siis ansaitse enää mitään. Arveluttaa paljastaa tällaista enää, kun on jo esittänyt ihan kelvollista ja toimivaa ja kokemuksen viisastuttamaa jo niin pitkään; arveluttaa aiheuttaa ihmetystä ja vetäytymistä pelottavan suuressa tuttavapiirissä; arveluttaa näyttää ystäville, että heidän toiveistaan ja avunannostaan huolimatta en ole korjaantunut vieläkään ja siksi en selvästikään arvosta heidän apuaan tarpeeksi kun en oikeasti yritä...