Vähän niin kuin lupailin kirjoittavani viikonlopusta ja pelistä kunnolla, mutta se ei kyllä tapahdu ainakaan nyt.

Lyhyesti: matka meni hyvin, Salme oli järjestänyt meille ilmaisen majapaikan niin perjantai- kuin sunnuntaiyöksi (ja Salmen äiti paljon huolenpitoa ja ravitsemusta, mikä oli kerrassaan yli minkään odotusten) ja Tallinnassa kiertely perjantaina oli hyödyllistä (ja sitten myös ei, koska rinkkani jäi terminaaliin sen sulkeuduttua ja muuta sellaista pientä). Sain permanenttini erittäin taitavalta ja ilmeisen suositulta nuorelta kampaajapojalta, ja laadukas siitä tulikin (toki myös työn tason hintainen). Kiharat piristivät yleistä mielialaani kaikin puolin, joten se kannatti ehdottomasti.

Itse peli oli... hiukan ristiriitainen kokemus. Toisaalta minulla oli loistavan eeppinen hahmo ja loistavan eeppinen oma kokemus (vaikka etukäteen huolettikin viime tipan peruutus, jonka ansiosta pelini muuttui aivan täysin), paikka oli kaunis ja virolaiset ystävällisiä, innostuneita ja lopulta meihin kovin tyytyväisiä ja ihastuneita. Toisaalta peliä häiritsivät lukuisat off-game-elementit, joihin meilläpäin ei missään nimessä olla enää totuttu (jos on koskaan). Silti: kerrankin on mahdollisuus saada paljon kuvia, kun yleensä en näe todisteita itsestäni ja pelin ulkonäöstäni juuri koskaan. Eikä minua haittaa sekään, että pääsen näkemään ja kuulemaan, mitä oikein sanoin, kun minun yhtäkkiä piti pitää tanssiaisten keskivaiheilla puhe ihmisten ja haltioiden liiton kunniaksi, koska isäni ja veljeni olivat jo poistuneet (pelaajien piti lähteä aikaisemmin perhesyistä, eivätkä he ilmeisesti tienneet, että tuossa vaiheessa tanssiaisia oli vielä suunniteltua in-game-ohjelmaa). Onneksi oli tuttu maailma, koska itse neuvotteluissa en ollut ollut! (Hahmo olisi toki voinut niitä seurata, mutta ei omannut kärsivällisyyttä moiseen.)

Minun oma pelini oli tosiaan kaikkiaan ihanan eeppinen, vaikka en mielestäni pelannut ollenkaan sen mukaan kuin olin aikonut ja analysoinut... Suomalaisilla mittapuilla en tosiaankaan mielestäni onnistunut mitenkään erityisesti, mutta kovasti kuitenkin kehuttiin, ja lämmittäähän se aina mieltä. Päivi pelasi upeasti (sanoinkin, etten olisi pelannut samaa hahmoa ollenkaan niin tyylikkäästi) ja Jonni oli juuri tasan niin haltiamainen kuin on syntymässä saanut ja sitäpaitsi teki urotyön dekoodaamalla hankalan salakielisen viestin - jonka selväkielinen versio oli viroa! Minun vastapelaajani olivat hurmaavia, ja Maeglinin, poikani, pelaaja oli aivan erityisen mainio. Fingolfinin pelaaja olisi voinut olla suoraan yksi Jacksonin elokuvien haltioista - ei tosin ollut kokenut pelaaja ja pelasi mielestäni toisaalta turhan kiltisti ja toisaalta turhan varovaisesti (josta seurasi se, että neuvottelujen toiset osapuolet tulkitsivat sen ylimielisyydeksi ja tahalliseksi viivyttelyksi). Fingonin pelaajan kanssa olisi voinut syntyä mitä upeinta perhedraamaa, mutta sen tajusin vasta jälkeenpäin, sillä pelin aikana tulkitsin hänen in-game-vähäsanaisuutensa hymyn takana johtuvan kieliongelmista... ei, täysin väärin, hahmo ei vain tiennyt, mitä olisi kadoksissa olleelle omapäiselle sisarelleen sanonut, kun tämä yhtäkkiä putkahti paikalle sotkemaan kaikkea!

Tahtoisin lisää. Tahtoisin palata tarinaan! Tahtoisin pelata paremmin - Aredhelin tavallisempia, vaiteliaampia ja vaikeampia päiviä (sain sentään yritettyä sitä toisena päivänä, kun ensimmäisenä olin aivan liian vilkas, puhelias ja helposti hymyilevä). Tahtoisin päästä hahmojen väleihin sisälle paremmin. Tahtoisin...

Ei sille voi mitään, että Tolkienin maailma on minulle nyt ja aina erityinen, erityisempi kuin mikään muu... ja se, että sain kokea sen eeppisyyttä hetken aikaa - vajeiden keskelläkin - ei, en koskaan vaihtaisi sitä pois!