Luettu: Diana Wynne Jonesin muut Chrestomanci-kronikat (sen ainoan suomennetun, Noidan veljen, jälkeen; eivät ensimmäisen tasoisia mutta ihan mukavia). LeClezion Autiomaa (juovuttavan aistivoimaista kieltä, hämmentävin kokemus pitkään aikaan). Neil Gaimanin Graveyard Book (varsin raikas ja toimiva, parempi kuin odotin kyllästyttyäni Gaimaniin välillä aika reippaasti). Työn alla Michael Chabonin The Yiddish Policemen's Union, jonka vieraus vaatii aika paljon puurtamista vielä toistaiseksi.

Luettu myös: paljon fanficciä satunnaisista aiheista.

Katsottu: suurin osa uutta Dr. Whota. Viihdyttänyt enemmän kuin odotin, vaikka Ysi on kyllä yhä "minun tohtorini" (kun sen määrittely nyt tuntuu olevan niin tärkeää).

Vastaanotettu: alustavasti yksi työpaikka ensi lukuvuodeksi. Tunteet ovat vähintään ristiriitaiset - helpotustakin on, mutta myös yhä jatkuvaa identiteettikriisiä.

Kokeiltu: yhtä uuttavanhaa asiaa, joka ei toteutunut.

Laihduttu: ei yhtään.

Eletty: ei senkään vertaa. Ei näe oikein ketään ihan siksi, ettei itse jaksa lähteä silloinkaan, kun kutsutaan - vaikka kyllä haluaa!

Kirjoitettu: mm. Joo, ei ole.

...Ja vaikka työ sinänsä sujuu ihan siinä missä muillakin, kaikki tämä alkaa jo näkyä siinäkin. Ei taaskaan ole ollenkaan varma, jaksaako aamuisin ovesta ulos - ei siksi, ettei jaksaisi töitä, vaan siksi, ettei jaksa itseään.

Fluoksetiini lakkasi toimimasta edes ahmimiseen.

Mutta mitäpä tässä kitisemään, kun sentään on saanut elää eikä kuolla nälkään kaksivuotiaana tai aidsiin kolmevuotiaana tai kivitettynä kahdeksantoistavuotiaana. Pitäisi tehdä sillä elämällä jotain sen sijaan.

Jos osaisijaksaisipystyisitietäisimitä. Naurettavia tekosyitä, mutta silti sitä vain on niin uupunut koko ajan.