Minulla on nyt aikomus olla Huono Ihminen ja jättää kesken oleva kirja siihen. Ei siis siirtää loppuun lukemista hamaan tulevaisuuteen, vaan todeta, että sata sivua ja wikipedian juonitiivistelmä riitti, tiedän tästä nyt tarpeeksi. Eikä vain yksi kirja, vaan kaksikin.

Kun... en minä sano, että Follettin Taivaan pilarit on huono, en ollenkaan. Mutta ei se nyt kuitenkaan mitään huipputaidetta ole, joten itse lukukokemuksesta ei ole mitenkään vaikea irrottautua; luulen jo kykeneväni arvioimaan, etten saa siitä mitään oleellista uutta tietoa tuosta ajasta (etenkään kun huomasin jo pari pukuhistoriallista virhettä); ja se on pitkä kuin se proverbiaalinen nälkävuosi, joka tuli kirjassakin jo koettua. Taas kerran haluan vain olla lukenut sen, en lukea. No toisaalta ehkä parempi niin, kun kerran on taipumus paeta lukemiseen liiankin usein.

Vaan mitä keskiaikaan tai renessanssiin sijoittuvia romaaneja sitten kannattaisi lukea? Vaihdoin nimittäin tuon sitten uudempaan Meren katedraaliin, eikä sekään innosta! Se on mielestäni kielellisesti kerta kaikkiaan keskinkertaista tavaraa ja olen aivan kummissani sen saamista palkinnoista! Voiko vika sitten olla suomennoksessa? Lisäksi se alkaa aivan järkyttävällä kliseellä, joka saa taatusti jokaisen keskiajasta todella mitään ymmärtävän kiristelemään hampaitaan. (Kun siis järkeä saa käyttää! Jos ihmiset olisivat olleet sekä niin typeriä ja osaamattomia huolehtimaan itsestään - I'm looking at you, dear Connie Willis! - että niin seurauksista välittämättömän julmia ja väkivaltaisia kuin romaanit väittävät, ihmiskunta ei kerta kaikkiaan olisi täällä, tai ainakaan muilla leveysasteilla kuin niillä muutamalla, joilla ei tarvita talvisuojaa eikä ruoan varastointia.)

Kate Mossen Labyrintti kiinnosti valtavan paljon aiheensa (kataarivainojen) puolesta, ja ehkä siitä jotain opinkin - mutta se olikin sitten se syy, millä kahlasin sen loppuun asti. Sekin vain oli niin... niin... kertakaikkisen pitkäpiimäinen. Sen nykyaikajuoni oli sitä paitsi aivan höttöä, mutta siitä nyt ei kai muuta olisi voinut odottaakaan.

Missä ne hyvät kirjat, ne unohdetut pienet klassikot, historiallisesti oikeapohjaiset ja reippaat seikkailut ovat? Pakkohan niitä on olla!

(Sitä paitsi olen muutenkin huonolla tuulella, kun huomaan taas, että haluaisin olla mukana asioissa, joista todistetusti saan pahaa mieltä. Kun potentiaalisesti ne voisivat olla palkitsevia ja hauskoja ja juuri sitä, mistä pitäisin, mutta eivät sitten koskaan ole. Enkä jaksa miettiä rakentavia ratkaisuja siihen, kenen vika sitten on, kun minun yhäkin silti tekee mieli niihin.)

EDIT: Kiitos kommenteista; lisää? Myös tällaisia on joskus suositeltu. Mielipiteitä?

Louis L'Amour: Matkarumpu (The Walking Drum)

Frans G. Bengtsson: Orm Punainen

Henryk Sienkiewick: Ristiritarit

Kaksi jälkimmäistä ovat jo 30-40-luvuilta, joten kulttuuritietoa saattaa sittemmin olla tullut lisää, mutta ne ovat kuulemma ainakin hyviä luettavia. Niin, ja kieltämättä minulta on vielä lukematta myös Mikael Karvajalka / Mikael Hakim! Ruusun nimi, Ivanhoe, Jan Guillout ja satunnaista Veli Cadfaelia on toki luettu. Ja tietty Utriota, vaikka mielelläni kuulisin ne paremmin muistavien mielipiteitä myös siitä, mitkä Utrion kirjoista ovat historiallisesti kiinnostavimpia ja mitkä enemmän fantsua. Entäpä se Taivaan pilarien uusi jatko-osa? (Korostan vielä, että Taivaan pilarit ei tosiaankaan ole minusta huono, vaan se on vain juuri nyt liian pitkä minulle siihen nähden, mitä siitä saan.)

Ja mainittakoon vielä uudestaan joulun aikaan lukemani Galilein tytär, vaikka se sijoittuukin taas jo 1600-luvun puolelle: äärettömän kiinnostavaa kuvausta nunnaluostarin ja porvaristalon arkielämästä ja Italian kirkon politiikasta!