Thank you
for the smell of late roses after thunder
and for the luminous bark of birches in the suckling dark
(where the sky lies pale and distant,
and no longer looks this way)

O Lady of Portals
as your seventh face begins to turn
and the starfalls are numbered for this roll of the wheel
and the gates to unknown are few and narrow

soon it is time for the gaze of the judge who hears all pleas
and answers none
her eyes covered in slick stone
without depth

O Lady,
will you not tarry, will you not be merciful
before the doors all close against the cold
and there are no more choices

 

Valinnanvaikeus ja tieto omasta rajallisuudesta uuvuttaa. Olisi ehkä töitä, kun olin jo asennoitunut siihen, että nyt voi keskittyä pelkästään opintojen paketoimiseen kaikki-suoritettu-on-kotiinpäin-periaatteella sekä siihen, että saisi itsensä sellaiseen peilistäkatsottavaan kuntoon, ettei jää kokonaan eristyksiin sosiaalisesta elämästä. Ja jos kerran on tuttu paikka ja tuttu paketti; palkkaa ja eläkeaikaa... niin eihän sille voi enää sanoa ei. Eihän? Vaan jaksaako sitä sitten kuitenkaan? Tuohon tehtävään ei enää soisi sellaista epävarmuutta, että joutuisin ottamaan sairaslomaa, koska se ei olisi ensimmäinen eikä ainoa hankaluus esimiehelle ja oppilaille.

Jaksaminen on nyt vakavasti pohdittava ongelma, sillä vain muutaman työpäivän ja tuon valinnan pohtimisen myötä sain itseni sellaiseen kuntoon, etten kyennyt edes veljen talkoisiin, kun siellä ehkä olisi ollut muita ihmisiä. Saati sitten Taiteiden yöhön tai eräisiinkin pippaloihin.

On vielä muutama pieni luovan harrastustyön täydentely, joka myös ahdistaa aika paljon. Siitä saan syyttää lähinnä itseäni, mutta niin nyt kuitenkin on.

Kaikessa ahdistuksessa sain loppuun The Atrocity Archivesin, joka oli viihdyttävä, vaikkakaan ei maailmaa mullistava. Stross on huomattavan älykäs, joten kirjan jälkipuhe oli myös ehdottomasti lukemisen arvoinen: hänen huomionsa kirjallisuuden trendeistä olivat tyydyttävän osuvia. Nyt ymmärrän myös paremmin kirjan tyylivalintoja (tai siis lukemalla syitä ja vertauksia sain etäännytettyä kauhuelementtejä tarpeeksi kauas herkkähermoisesta hipiästäni). Nyt kun saisin vielä muotoiltua sanoiksi sen, miksi jään kaipaamaan jotain Strossin naiskuvassa kirjasta toiseen...

Olen katsonut töissä parilla tunnilla sitä paljon kehuttua pariisilaiseen lähiökouluun sijoittuvaa elokuvaa Luokka (Entre les murs). Pelottavan tutunoloista on luokkatyöskentely, vaikka muutamia erojakin on noussut esiin. En ole ehtinyt katsoa sitä vielä loppuun, mutta toistaiseksi siinä ei ole mitään kovin mullistavaa ainakaan tottuneelle opettajalle - samaistumiskohdetta kyllä.