"The poetry does not matter."

- Pudotan nämä naamakirjasta tänne, koska rehellisyyden arvo nollaantuu kummasti noloudesta. Ei tarvitse kaikille puolitutuille esitellä alusvaatteitaan (noin kuvaannollisesti siis), ei se ole sen paikka. -

Nukuin siis tavanmukaisen perjantaiväsymyksen tyypilliseen malliin liikaa, kun tarkoitus oli vain ottaa torkut, jotta jaksaa lähteä lyhyessä ajassa mahtavaksi ihmiseksi osoittautuneen kollegan läksiäisbaaritukseen. Jäi baaritus, mikä sekin on aivan tyypillinen malli: mikä takaa, ettei uni maistunut niin hyvin, koska hermostutti, oliko sittenkään niin tervetullut seuraan kuin itse olisi mielellään halunnut olla - liian vääränlainen, liian väärät kiinnostuksen kohteet, liian vanha, liian liian.

Tuli myös unen myötä perspektiiviä, niin kuin usein käy. Tällä kertaa erinomaisen epätoivottavaa perspektiiviä, mutta totuus on totuus, ei se mukavuutta kysy.

I realized I suck at my job, and it's not because I don't have the resources, the "spoons" so to speak, to do it well. I just don't have the will to prepare properly. And that's because in truth I secretly resent it as the wrong job for me, and as a failure option anyway.

See what a delusional snob I actually am?

P.S. Miten helvetissä muut ihmiset vielä sitten työn ja lapsille ajan antamisen lisäksi (mitä viimeisintäkään mun ei edes tarvitse tehdä! ja miten ylipäänsä ikinä luulin minusta siihen riittävän, vaikka kuinka haluaisin?) jaksavat siivota, laittaa ruokaa, käydä konserteissa tai yhdistystapaamisissa ja vielä nauttia niistä asioista? Minä en jaksa mitään. Ei, ei tämäkään nyt liity siihen, etten työtä jaksaisi - sen verran kyllä menisi. Mutta kun en nähtävästi viitsi. Mistä tiedän? Koska kun oli tällä viikolla yhdelle tunnille pakko valmistautua perusteellisesti, jottei homma olisi mennyt kahdenkymmenen hillerin pitelyksi kuten edellisellä tunnilla, kaikki sujui loistavasti. Eron voi siis tehdä. Sen voi nähdä. Ja minä en vain viitsi, koska olen muka moisen yläpuolella.