Kuten olemme todenneet, minulla on tuskastuttavan ristiriitainen suhde keskiaikaompeluihini. En koe osaavani ommella, mutta sen verran nyt on tullut opeteltua, että osaan enemmän kuin kokonaan ompelematon ja olen saanut tarpeellista tilapäisleipää ompelemalla tutuille. En silti yhäkään katso "osaavani ommella", älkää sitä luulko! Enkä - kuten myös tiedämme - pidä itse prosessista, mutta pidän tuloksesta: siitä, että yhtäkkiä on olemassa jotain, mitä ei sitä ennen ollut. Kyse ei sinänsä ole siitä, että inhoaisin erityisesti ompeluprosessia: en minä nauti mistään työnteosta, ainakaan luovasta, koska se nyt vain on tuskaa ja epävarmaa ja tulos on aina vähemmän kuin täydellinen ja siksi vähemmän kuin tyydyttävä, joten tuloksen odotus ei juurikaan vaimenna sitä itse säätämisen vaivaa ja riesaa (kuten terveillä ihmisillä). Enkä osaa vaatia itseltäni vähemmän, vaan haluan tekemäni tuloksen olevan mahdollisimman hyvä ja siisti ja taitava ja kaunis. Yritän muistuttaa itselleni, ettei minun tarvitse saavuttaa ompeluksilla - varsinkaan itselle tehdyillä - mitään, koska se nyt kerta kaikkiaan ei edes ole se, mistä eniten olen kiinnostunut. On kuitenkin vaikea muistaa sitä, koska toisaalta pidän niin kauheasti kaikesta kauniista katsottavasta ja koska tahdon itsekin olla kaunis katsottava (ja jos ei paketin sisältö ole sitä, täytyy ainakin sitten yrittää tehdä paketista kaunis!).

Ja kun katsominen on se, mitä tulee näin nettiaikana niin paljon tehtyä - fantastisen taitavien puvuntekijöiden, jotka aivan oikeasti nauttivat siitä tekemisestä ja/tai joille se on ammatti tai pääharrastus, fantastisen upeita, pitkäaikaisia aikaansaannoksia - niin sitä silti tahtoo aina unohtaa sen muistuttamisen ja hukkaa perspektiivin. Tuntee, että jos ei tee tuollaista tai jos ei edes tahdo tehdä tuollaista, on huono, koska sitä on niin helppo silmillä verrata, yksityiskohtia ja kokonaisuutta ja kaikkea siltä väliltä. Ja niin menen solmuun ja reagoin defensiivisesti, vaikka kuinka todellisuudessa ihailenkin noita käsityön taitajia.

Ja sittenkin, kun alkaa jo tuntua siltä, että tekisi taas mieli ommella tai ainakin hilpeästi tekee enemmän mieli tuloksia kuin tuntuu vaivalta, voi käydä niin, etten saakaan aikaan, kun jokin muu ahdistus kuin itse työn perfektionismi painaa liikaa. Kuten kävi taas kerran Hukan kevättanssiaisten kanssa: teki mieli olla kaunis ja viehättävä ja tanssia, mutta ei tuntenut itseään viehättäväksi ja tiesi, ettei kuitenkaan pääsisi tanssimaan kovin paljon, koska a. ei osaa kuin osan tansseja b. ei ole omaa paria (se vaikuttaa kaksinkertaisesti, sillä koettu on, että yksinäistä vastakkaisen sukupuolen edustajaa varotaan hakemasta, ettei se vain "kuvittelisi jotain"). Niin että sitten kuitenkin olisi tuntenut itsensä yliyrittäväksi tyrkyksi, liian vanhaksi, liian sitä ja tätä ja tuota. Niin että miksipä sitten edes nähdä sitä puvun tekemisen vaivaa, kun sekin vain muistuttaisi, ettei ole optimaalisen kokoinen? Niin että se siitä.

Olen jo vähän oppinut taistelemaan tämäntyyppisiä ajatuksia vastaan ennen tapahtumia, mutta tanssiaiset saavat ne kirkumaan niin rumasti ja kovaa, että se ei vain yhäkään osoittautunut onnistuvan. En pidä siitä ja toivoisin olevan jo toisin. Ehkä joskus.

Silti olisi nyt kuitenkin tehtävää itsellekin, kunhan tästä nämä työt toisille poistuvat. Ainakin:

* Uusi villa-alusmekko muinaispukuun heti kun vain löydän sopivan villan! En kelpuuta siihen mitä vain, koska sillä kuitenkin tulee lähdettyä paikkoihin, joissa pitää olla esillä ulkopuolisille, ja päällysmekkoni on jo kompromissi (palttinakude). Toisaalta minulla on niin tolkuttomasti kankaita, etten ainakaan juuri nyt voi sallia itselleni, että sijoittaisin siihen kovin paljon. Jos rahatilanne paranee ennen kesää, voin katsoa asiaa uudestaan, mutta toistaiseksi toivon kirpputori-ihmettä (kun kerran niitä on kohdalle sattunut).

* Se turkisvuorattu punainen villaviitta, kun kierrätysturkkeja nyt pitäisi olla tarpeeksi. Olisi syytä olla olemassa ennen helatorstaita ja Antikristuksen yötä.

* Myöskin ennen Antikristusta: puolivalmis lyhythihainen 1300-1400-luvun kirtle punaista pellavaa, siihen jotkin pitkät hihat sekä hahmoon sopiva päällysmekko jostain villapinoista löytyvästä. Optioita on vaikka kuinka paljon istuvasta arkimekosta houppeen, kunhan nyt avustajahahmosta kuulee jotain definitiivistä. Tuskin tulen panostamaan tuon ajan pukuihin enempää kuin nämä, plus se kultasilkkinen ex-Sarah-Bernhardt-kuningatar-puku (josta siis tulee pienellä säädöllä ja yläosan vuorauksella istuva päällyskirtle turkistippeteillä, ja saatanhan innostua sitten joskus tulevina vuosina siihen helvetinikkunankin päälle).

* Samaan villakangassukat valkoista villaa, jotka nekin osin jo leikattu (lyhennän Antin sukkien liian kapeasta ensiversiosta ja ompelen). Niille tietty on käyttöä vaikka missä.

* Samaan sinimustaraidallisen hupun puolivalmis punainen silkkivuori loppuun (ja jos on aikaa+energiaa, napit, mutta luultavasti ei ole). Yleiskäyttöinen tietty myös.

* Uusi superohut alimmaisalusmekko siitä harvasta pellavasekoitelöydöstä: on osoittautunut mitä mainioimmaksi käytännöksi pitää sellaista kerrosten alla ja jättää se sitten pois -> taas freesi olo. Alusmekkoja ei tietysti koskaan ole liikaa, mutta epäilen, teenkö sittenkään koskaan sellaista periaatteessa mainiota, rinnat tukevaa "bathhouse babe" -alusmekkoa, koska en vain tahdo litistellä itseäni niin paljon kuin sen pukeminen ja riisuminen vaativat. Niinpä siis fuskannen uhmakkaasti yhä vain moderneilla alusvaatteilla.

* Uusi bliaut, mutta se odottaa sitä, että saisin päätettyä, mitä kangasta siihen haluan käyttää. Niin, ja jos kukaan ei lähiaikoina osta sitä punaista raakasilkkibliautia, siihen uudet koristenauhat, vuoraus hihoihin ja leveä tukikaitale helmaan.

* Lähes kokonainen vaatevarasto Italian renessanssia: perusliivimekko kanervanvärisestä silkkigabardiinista; väljä päällysgiornea lootuskuvioisesta punakultaisesta kiinalaissilkistä; venetsialaismekko kultapainetusta violetista kuviosametista; uusia alushameita; kolme isohihaista rypytetty aluspaitaa (harva pellavasekoite, viime kesänä ostettu pesusilkki, ex-kesähame kivaa kuviokuteista puuvillapellavaa); päällystakki jonka vuorina se vaalea sisäturkki leikattua kania. Ja paksupohjaisten kenkien päällystys kankaalla, jotta käyvät chopineista. Mitään tästä en kyllä ajatellut aloittaa ennen kuin tämä tämänhetkinen terveysprojekti on suoritettu (siis tuskin ennen juhannusta).

 

...Niin. Onhan tuossa tuota jo. Etenkin kun lähikuukaudet muutenkin uhkaavat olla täydempiä kuin voi mitenkään kestää. Saas nähdä, mutta on tämä ainakin jonkinlainen tärkeysjärjestys ja alustava suunnitelma.