Yö on pimeä
mikään ei vapise, kaikki on raskasta
lehdet sokaisevaa, itsetyytyväistä valoa


kaivaudun mustan lohdullisen painon alle
ja kaipaan tähtiä hurjasti kuin eläin


minulta on viety kieli tai vein sen itse
(ei: ne hetket joina olin toinen minä muistan
minä sen en ollut
minä katsoin muualle ja joku sahasi sen poikki
hitaasti, niin hitaasti että riekaleet sykkivät vasta nyt)


(vasta nyt vuodan suustani räikeäntummaa ryöppyä
vasta nyt syöksen sydämeni ulos nesteenä
mutta multa on jo niin syvä että se imeytyy siihen ja katoaa)


yö on pimeä
ja minusta jää jäljelle sokeanvalkoinen reuna
vailla vihreää


En minä kysy yhtä
enkä tarvitse yhtä
mutta keitä te olette joiden nimet ovat muuttuneet
kun tähdet ovat siirtyneet huomaamattani
mustan pysähtyneen veden takana?