Nyttemmin on taas tuntunut olevan Ajatuksia, sellaisia joilla ei ole mitään tekemistä arjen, jaksamisen tai tämän takkuilevan pääjuonen kanssa.

En halua vielä muodostaa alustavan todistusaineiston pohjalta mitään hypoteesia siitä, mitä tämä tarkoittaa. En halua kiinnittää itseeni taas yhtä leimaa, joka toimii pääsynä vain johonkin tiettyyn olo- ja elämäntilaan. Minun on opittava olemaan moneksi. On opittava yrittämään useita asioita, onnistumaan joko monessa tai vain yhdessä... antamaan itselleen valintoja eikä vain tyytyväisenä hyväksymään sitä, mihin ulkopuoliset olosuhteet tönivät.

Totuus nyt vain on, ettei sitä leiviskää hoitamatta mitään paikkaansa löydä. Eikä ainakaan täytä.

On vain uskallettava, tai lopputulos on kuin onkin se paljon pelkäämäni laiskuus. Ei siksi, että se olisi ollut lähtöimpulssi, mutta siihen se sitten menee. On vain uskallettava.

Ajatusten esiinpulpahtelun voisi kyynikko tietysti tulkita vain kesän tuoman energian ansioksi: voisi esittää Sille Harmaalle kovin mieluisan johtopäätöksen, että kesän voiman kääntöpuolena ei minään muina aikoina mitään aivotoimintaa, jaksamista tai kykenemistä olekaan ja se pitäisi jo alkaa hyväksyä. En nyt kuitenkaan aio allekirjoittaa sitä lausumaa. Ei, nyt on vain nähtyjen ja luettujen sattumalta kerääntynyttä sumaa ja neljän päivän tauko.

Ja halu kerätä sitä samperin lisäenergiaa, samoin kuin ihmiskontaktien lankoja jälleen käsiin. Ovat päässeet jälleen karkaamaan aivan liiaksi, mikä ei tietenkään ole irrallaan energian puutteesta. Uudestaan siis alusta, uskaltamaan nöyryyttä ja uskaltamaan myös vähän enemmän pelkoja vastaan, jotta voi luvata jotain. Mitään.

(Olihan plussana kuitenkin viime viikon perjantaina onnistunut synttäribaarituksiin osallistuminen. Ja äitienpäivä samoin täysin normien mukaisesti. Jotain voi jaksaa. Voi!)