Pikkujoulukauden lauantai ja olisi jälleen kaksikin menoa. Toinen vähemmän stressaava, mutta alkanut jo, koska yskä ja nuha jatkuu yhä, ja piti nukkua niitä pois. Ja toinen myöhempi, mutta enemmän stressaava, ja jos sitä varten alkaa pukeutua ja laittautua, on realiteetti se, ettei ehdi pistäytyä siinä vähemmän stressaavassa. Eikä sitä paitsi tee mieli ylipäänsä alkaa pukeutua ja laittautua, koska on aina vain tukkoinen ja karheinen olo. Eikä kyse ole siitä, ettei tahtoisi mennä - tahtoisi kovin, kumpaankin; tahtoisi kovin nähdä ihmisiä kummassakin - mutta ei vain tahdo jaksaa. Miksi ei koskaan voi olla sellaista lauantaita, jolloin tuntuisi reippaalta, jaksavalta ja normaalilta?

Tylsää tällainen kitinä, mutta ehkä se taas toimii jonkinlaisena todistusaineistona.

UPDATE: Sain kuin sainkin sitten itseni niihin myöhempiin bileisiin. Toisten ihmisiä tulee näkemään muuallakin, ja sitä paitsi laittautumiseen olisi kuitenkin mennyt aikaa niin, ettei sinne oikeastaan olisi ehtinyt. Ei voi sanoa, ettei välillä olisi harmitellut, ettei voinut jaksaa asioita suunnitelman mukaan, mutta ei ilta nyt kurjakaan ollut. Sosiaalisuus on tässä takussa aina voitto.