Labraanmeno suoritettu eilen aamulla aiotusti: toinen plussa seinään. Toinen lauta väännetty irti teljetystä ovesta, vaikkei se vielä takaa niitä loppuja lautoja, ei avainta eikä edes sitä, että toisella puolella olisi lattia eikä pudotusta tyhjään heti ensi askeleella.

On lähes mahdotonta puhua tästä nimenomaisesta neuroosista - tekisi mieli pyyhkiä aiempikin maininta kokonaan pois. En näytä pystyvän olemaan niin suora ja avoin, että siitä olisi apua satunnaiselle lukijalle tai kanssakärsijälle, joten hyöty on vähäisempi kuin se haitta, joka sen myöntämisestä on minulle (sillä edelleenkään ei juuri epäviehättävämpää piirrettä voi olla).

On silti niin, etteivät tällaiset ongelmat synny ja kasva tyhjiössä. Luulin päässeeni pahimmista ulkonäköneurooseista (ja samalla koko ruokaongelman pahimmasta puolesta) päästyäni irti baletin ankarasta uskonnosta, mutta tämä meidän harrastuksemme alkaa täällä olla aivan samalla tavalla sairas. Ei kyse ole vain minusta: minussa se vain näkyy enemmän ja kovemmin kuin monessa muussa, mutta niinhän lähes kaikki aina- en minä erityisesti tahdo olla yleinen antenni, mutta ei se minun tahtoani näytä kysyvän. Se ei silti tarkoita, ettei antenni poimisi todellisia aaltoja. Tiedän monta muuta naispuolista ystävää ja tuttua, jotka ovat lopettaneet kokonaan; todenneet, ettei kannata kuluttaa itseään ja omaa itsetuntoaan harrastukseen, jossa kokee vain tulevansa marginalisoiduksi. Minä olen jääräpäisesti roikkunut paljon heitä kauemmin. En vieläkään haluaisi antaa kokonaan periksi, mutta juuri nyt tunnen vain oloni pahoinvointiseksi ajatellessani koko kuviota.

Enkä juuri nyt halua edes kirjoittaa asiasta sen enempää (pyyhin pois jo monta virkettä sitä tarkemman analyysin alkua). En jaksa.

Muuten yritän kirjoittaa, ja mahdollistaakseni tiettyjä kirjoittamistehtäviä yritän näyttää reipasta naamaa Siellä Toisaalla. Se nyt vähän niin kuin kuuluu kulttuuriin, joten siellä vierailevien ystävien ei kannata vetää siitä päteviä johtopäätöksiä. (Ja näin olen sittenkin päätynyt siihen, mitä naiivisti vannoin, etten koskaan tekisi: esittämään itsestäni vain paloja ja tahoja. En oikein tiedä, miten sen perustelisin, mutta näin se nyt toistaiseksi on tehtävä.)