Status: ei erityistä muutosta. Liikaa ajatuksia, kirjaimet yhtenä lankasotkuna monesta lankakerästä. Huomenna taas ohjelmassa uutta yritystä.

Luin loppuun jo pari päivää sitten Hannele Huovin aikanaan palkitun ja kehutun nuortensaturomaanin Vladimirin kirja. Olin yllättynyt ja sitten viehättynytkin siitä, miten se rikkoi muodostuneita odotuksia aina uudestaan, mutta jäin miettimään, kohtaako se kohderyhmäänsä. En antaisi sitä esipuberteetti-ikäiselle, mutta murrosikäinen varmaan muodostaa siitä helposti liian lapsellisen ensikäsityksen. Olisi kiinnostava tietää, mitä kokemuksia opettajilla on siitä, jos nyt ylipäänsä on.

Kaikkiaan olen lukenut kirjoja kovin hitaasti ja satunnaisesti: kesken olevien scifin merkkiteosten (Dhalgren, Brasyl) ja perusfiktion klassikoiden (suomalaisia, leCleziota, ihan kaikkea...) pino kasvaa tasaisesti, vaikken sen tähden edes ehdi vilkaistakaan kotimaista nykykirjallisuutta! Ja viimemainittu olisi kuitenkin se kaikkein tarpeellisin, välttämättömin tunnettava...

Sain sovittua parin muunkin jonon hännillä roikkuneen ompeluprojektin tarkoista spekseistä! Se on todellista edistystä siksi, että kummankin projektin varsinainen työ on hyvin yksinkertainen, mutta minun olisi pitänyt itse kyetä päättämään useammasta kangasvaihtoehdosta se optimaalisin, ja juuri sellaiset valinnat jähmettävät minut täysin: sen pelko, että jokin muu valinta olisikin voinut lopulta olla parempi, kasvaa täysin suhteettomaksi. Se sama pelko varjostaa yleensä kaikkia ompeluprojektejani, mutta tällaisessa tapauksessa, kun itse työssä ei ole mitään merkillistä tai vaikeaa - kun sen voisi tehdä muutamassa hassussa tunnissa - se näkyy erityisen selvästi. Ja kun kyse on lahjoista, ei ole pakollista aikarajaa, johon mennessä päätös nyt vain on kerta kaikkiaan tapahduttava. Silti: jos on jotain luvannut, vaikka lahjaksikin, kyllä se on miinusta, jos se ei tapahdu. Ja jos sitten tapahtuu, vuorten painosta kaatuu pois edes vähän.

Niin että nyt, kun toiset osapuolet ovat päättäneet, mitä tahtovat, minun ei tarvitse pelätä, olisiko jokin toinen tulos ollut parempi: he ovat valinneet sen, mitä itse pitävät parhaana.

(Tietysti voi kysyä, eikö tällainen ole turhaa diivailua: pitäisi vain hyväksyä, ettei aina voi tehdä parasta ja hienointa. Niin toki - ja sen mukaan kykenee terve-egoinen ihminen toimimaan. Mutta kun Se Harmaa Kirjanpitäjä ei suostu rekisteröimään kuin parhaan ja mahdollisimman täydellisen lopputuloksen. Mikään muu ei auta, ei kelpaa. Olen ainakin tiedostanut asian ja yritän kehittää näitä tapoja taistella sitä vastaan - ja ehkä se on sen kokoinen, että moinen voi onnistuakin.)