I've gone to dance with the sirens of the forest
and left wild raspberries to mark the way
for you to follow:
come, ransom me back from the swirling haze
and the lazy singing of the sunning trees
with ripe berries, both hands
overflowing

you did not think they would let me go
so cheaply, my dancing sisters of flame
and air?
no: I am worth a quest and more, worth striving,
worth thinking and learning and winning the hardest fight
against yourself

to lay down your sword and shield
and have the courage to open your hands,
your mind
and then, if you will, in the sun and the abundance,
your wondering, wandering heart

Taashan sen näkee: laulu on aina vain sitä itseään. Jos onnistuu edes teeskentelemään itsetuntoa samalla kun naamioi sanoiksi tarvetta herättää jonkun huomion, sen parempi.

Muualla tosielämässä kävi siis niin, etten jatkakaan keväisessä paikassa äitiysloman sijaisuudessa, kuten oli tarkoitus ja oli jo sovittu. Joku paperillinen hakija teki valituksen, ja niinpä piti julistaa uusi haku, ja senhän sitten joku toinen paperillinen voitti, kun niin nyt vain täytyy tehdä. Toki on harmillista, että suunnitelmat menivät uusiksi, mutta on myös seikkoja, jotka tekevät tästä melkeinpä helpotuksen:  alkuperäinen suunnitelmahan olisi tiennyt hyvin vaikeaa valvontaluokkaa, jonka eteen olisin sitten väkisinkin ajautunut tekemään hartiavoimin töitä, jotta niistä olisi saanut edes rippusen vertaa ajattelevia ja empatiaan kykeneviä ihmisiä. Lisäksi työpaikan sijainti olisi voinut olla parempi siihen nähden, että lähikuukausina on yhä ja taas juostava yliopistolla. Jään kaipaamaan poikkeuksellisen mukavia kollegoja, mutta ainakaan en nyt kohtaa niin suurta riskiä uuvuttaa itseäni liikaa.

Hain jo toista paikkaa, johon olisin kerrassaan täydellinen - mutta pelkään, ettei siellä huomata asiaa, kun ei ole sitä tutkintoa. Nyt, kun sain niin mieltäylentävää palautetta kevään paikasta, tuntuu paljon helpommalta jatkaa kohti sitä aina vain häilyvää maaliviivaa, jota ei itse osaa katsoa kuin hermostuksesta sumentuneiden silmien läpi. On vain ajateltava, että mitä nopeammin saa aikaiseksi yhtään mitään lisää, sitä nopeammin ja paremmin saa sitä arvostusta, mitä nyt tietää - ja aina välillä uskookin - ansaitsevansa.

Sitä paitsi kun työ ei ala ainakaan tällä viikolla, on aikaa kerätä lisää voimia muihin asioihin. Olen kohtuullisen tyytyväinen muutamaan pieneen tuottamaani kirjalliseen palaseen, mutta sitä tavaraa tarvitaan vielä vähän lisää. Ja sitä suunnitelmaa itsensä liikuttamiseen ja siten terveenä pitämiseen voi myös edistää (ensi viikolla flamencoon, töitä tai ei!).

Luen Charles Strossin ensimmäistä romaania The Atrocity Archives. Addiktiivisen viihdyttävää - kun vain saisin totutettua itseni taas pitkän tekstin lukemiseen! Olen laiskistunut novellien ja esseiden parissa netissä aivan liikaa enkä muutenkaan osaa priorisoida tarpeeksi tehokkaasti! Todisteena se, että ostin opuksen jo Krakovasta kuukausi sitten!

Yritän muistuttaa itseäni siitä, että elämää on parempi päivittää täällä kuin naamakirjassa. Ei se ole sitä varten; vaikuttaa vain turhan itseriittoiselta siellä.

Muistutuksena itselleni muuan tänään sattunut kerrassaan kumma kohtaaminen: Tunnelin S-marketissa aikuinen, suomea aksentilla (mutta hyvin) puhuva mies katsoi pitkään, katsoi uudestaankin ja tuli sitten kertomaan, että olin kerrassaan viehättävä nainen - erittäin kohteliaasti ja tungettelematta. Kysyi, olinko aito: en oikein ollut varma missä mielessä, joten sanoin puoliksi leikilläni, että toivottavasti; olen opettaja. Kysyttäessä sanoin myös, etten valitettavasti ole villi ja vapaa (no jotain valkoista valhetta kai saa ihan noin varoiksi laittaa?), ja hän siihen, ettei se ole ollenkaan valitettavasti, jos mies on arvoiseni. Vakuutin, etten olisi sellaisen miehen kanssa, joka ei olisi, ja erosimme tyylikkäästi hymyillen. Hetkeäkään ei ollut epämukava olo, vain kerrassaan imarreltu. Varsin pöllämystynyt myös tietenkin, koska eihän tuollaista nyt vain tapahdu!

Että siinä sulle, Harmaa Kirjanpitäjä!

P.S. Mitä tehdään, kun kuullaan, ettei olekaan töitä? Mennään kangaskauppaan törsäämään silkkeihin, tietty! (Mutkunneoliniinhalpoja...)