...No sitten seuraava niistä hiljattain lukemistani fantasiakirjoista, joissa oli nainen pääosassa.

Lynn Flewellingin The Bone Doll's Twin on joskus osunut silmään kirjakaupassa, mutta konsepti vaikutti liian monimutkaiselta, että olisin voinut uskoa kirjan olevan hyvä - tyypilliseltä ensiromaanilta, jossa on kaikkea liikaa. Erehdyin suuresti (myös siinä, että Flewelling olisi ollut aloitteleva kirjailija: hän on julkaissut tätä ennen jo useamman teoksen sarjan samassa maailmassa). Kirja osoittautui kiehtovaksi ja sujuvaksi tarinaksi, jossa näennäisen yksinkertainen kerronta tasapainottaa melodramaattisen alkuasetelman kiitettävästi - mutta jatkolta todellakin odottaa nyt paljon.

HUOM! TÄMÄ POHDINTA PALJASTAA VALTAOSAN JUONTA, MUTTA SE KÄY KYLLÄ SELVÄKSI JO TAKATEKSTISTÄ!

Tarinan fantasiavaltakunnassa kaikki on jumalallisten ennustusten (ja todistusaineiston) mukaan hyvin niin kauan kuin oikeiden kuningattarien matriarkaalinen perimys jatkuu katkeamattomana. Nyt kuitenkin on edellisen, valitettavan hulluksi tulleen kuningattaren poika anastanut vallan ja tehnyt selvää useimmista naissukulaisistaan, mutta omaan nuorempaan sisareensa hän ei ole uskaltanut koskea. Kun sisar on saamassa kaksoset, pojan ja tytön, muutama jumalallisen ilmestyksen saanut velho toteuttaa monimutkaisen juonen varmistaakseen oikean perimyksen ja siten valtakunnan turvallisuudeni: kiellettyä maanläheistä "vanhaa noituutta" edustavan noidan avulla ja lasten isän suostumuksella he muuttavat syntyvän tytön pojan näköiseksi, mutta tämän voi tehdä vain surmaamalla kaksoisveljen ja käyttämällä tämän ulkomuotoa. Kaikki ei kuitenkaan onnistu, vaan pojan haamu jää vainoamaan elävää sisarusta ja koko taloutta, ja lasten äiti ehtii vaistota osan tapahtumista ja menettää järkensä. Tämä trilogian ensiosa kertoo poikana kasvatettavan tulevan kuningattaren lapsuudesta kaksitoistavuotiaaksi asti, murrosiän puhkeamiseen, jolloin hänet on liitetty serkkunsa, kruununperijän, nuorten aatelisseuralaisten joukkoon. Sen näkökulmahenkilöinä ovat hänen lisäkseen molemmat tekoon osallistuneet velhot - vahvan vision omaava naisprofeetta ja hänen nuorempi oppilaansa, josta tulee myös Tobinin kotiopettaja, sekä Tobinin kymmenvuotiaana saama aseenkantaja, häntä vuotta vanhempi köyhän ritarin poika. Se, että näkökulma on suurimman osan aikaa lapsen, mahdollistaa tyylikkäästi tietyn yksinkertaisen selkeyden, josta pidin kovasti.

Kirja ei pehmittele tekojen ja seurausten dilemmaa: oli hurja juoni lopulta oikeutettu tai ei, on selvä, että se aiheuttaa paljon onnettomuutta. Siinä ei kuitenkaan ole vielä kaikki synkkyys: toinen esiin nostettu dilemma on se, kuinka paljon voi antaa periksi periaatteistaan ja moraalistaan selvitäkseen vainoista (kuninkaan suosikkivelhon johtamana vainotaan kaikkia pappeja ja velhoja, jotka uskaltavat julistaa alkuperäistä ennustusta tai mitään siihen viittaavaakaan - lopulta jo kaikkia ennustuksen antaneen valon ja magian jumalan pappeja - ja kaikki velhot rekisteröidään ja heitä pidetään silmällä). Kolmas kysymys liittyy suvaitsevaisuuteen kiellettyä luontonoituutta kohtaan ja sitä kautta käsittelee älyllisyyden ja ruumiillisuuden ristiriitaa: paitsi että luontonoituutta pidetään pahana muutenkin, hyväksyttyyn magiaoppiin kuuluu selibaatti. Kuitenkin nuori kotiopettajavelho oppii aiemmin mainitulta noidalta, että maanoituus on vain eri tapa käyttää epätavallisia voimia, joskin paljon lihallisempi, ja ettei selibaatti ole mikään itsestäänselvä puhtausvaatimus. (Tämä voisi olla turhankin newage-zimmerbradleymainen klisee, mutta se on onneksi käsitelty yhtä luontevasti kuin kirjan muutkin kysymykset.)

Kaikki tämä ja Tobinin kasvu ja tottuminen kaksosensa haamuun (jonka taustaa hän ei vielä tunne) pohjustaa loppua, jossa vasta nousee pääosaan minua eniten kiehtonut kysymys: Tobinille selviää, kuka hän on ja mitä hänelle on tehty, kun lumous uhkaa murtua alkavan murrosiän ansiosta ja se pitää uudistaa. Siihen asti hän ei ole kyseenalaistanut sukupuoltaan millään tavalla. Hän on pienikokoinen ja häntä on pidetty erikoisena ja ylivakavana, mutta hän onkin kasvanut melkein eristyksissä - pienessä, syrjäisessä linnassa - ja hän on liittänyt oman erityisyytensä etenkin äitinsä "omituisuuteen" ja sitten kuolemaan sekä haamun läsnäoloon ja siihen, että hän voi nähdä sen ja kontrolloida sen poltergeist-uhmailua. Hänelle on selvää, että hänestä tulee isänsä tavoin taitava soturi, joka auttaa valtakuntaa uudestaan puhjenneessa sodassa pohjoisen velhovaltiota kohtaan, eikä hän millään tavoin kadehdi serkkuaan, pari vuotta vanhempaa kruununperijää (joka ei ole isänsä korruptoima, vaan vaikuttaa pohjimmiltaan rehelliseltä ja oikeamieliseltä, joskin tietämättömältä). Sitten hän saakin tietää olevansa tyttö, tuleva nainen. Kun raju ensijärkytys on ohi, miten hän nyt sopeutuu? Miten hän selviää?

Ainoastaan sen verran sukupuoli antaa ennakoida itseään, että Tobin ei ole alkanut kiinnostua tytöistä, vaikka moinen on tietysti hyvinkin pinnalla kruununprinssin teinijoukossa. Tämä ymmärretään sikäli, että hän on vasta kahdentoista (jos hän ei olisi perimyksessä toistaiseksi seuraava, ei hän vielä joukossa olisikaan), mutta hän on kyllä alkanut tuntea jonkinlaisia romanttisia aavistuksia ystävä-aseenkantajaansa kohtaan. Sinänsä tätäkään ei kirja nosta todisteeksi, vaan sen sijaan se käsittelee homoseksuaalisuuskysymyksen suoraan ja yksinkertaisesti: kun Tobinin aseenkantajaa pilkataan heidän väleistään, hän käy luottamuksellisen keskustelun Tobinin isän asemestarin kanssa. Tämä suhtautuu homoseksuaalisuuteen miespuolisten asetoverien välillä mutkattomana ystävyyden osoituksena, joka on "toisille ohimenevä vaihe, toisille ei" (ja käy selväksi, että tämä oli myös hänen suhteensa Tobinin isään - jolta vaihe siis meni ohi). On huomattava, että asemestarin rooli tarinassa on se ensisijainen luotettava mentor ja hänen viestinsä siis kirjan viesti.

Mutta nyt siis Tobinille itselleen on selvää, että hän on tyttö - ja silti hän joutuu vielä tuntemattoman määrän vuosia pysymään pojan ruumiissa. Hän ei voi valita sitä sen paremmin kuin sitäkään, että se on väliaikaista, koska valtaan päästäkseen hänen on tietenkin oltava taas nainen. Jos ei edes ajatella sitä suurempaa kohtaloa, joka tekee tilanteen välttämättömäksi - että hänen täytyy johtaa vallankumousta keskellä sotaa - niin miten hän selviää oman identiteettinsä ristipaineissa? Miten kirjailija käsittelee hänen murrosikäänsä ja seksuaalista identiteettiään - kun ruumis muutenkin muuttuu vieraaksi, ja nyt se on kaksinkertaisesti vieras? Kun tunteet kohdistuvat tavalla, joka näyttää sosiaalisesti epäsopivalta? Kun oma ruumis ei ole sitä, mikä miellyttäisi tunteiden kohdetta?

Haluan seuraavan osan käsiini heti!