Aurinko sitten piiloutui taas. Ei niin, että olisin niitä ihmisiä, joiden on päästävä rannalle ja ruskettumaan - päin vastoin, palan helposti ja vältän sen mahdollisuuttakin lähes  neuroottisesti, etenkin viime kesän silmien ja aurinkovoiteiden ongelman jälkeen. Pidän silti lämpimästä, eikä minua ollenkaan haittaa helle, vaikka joutuisinkin olemaan sisällä ja tekemään töitä. Erityisesti kaipaan hellepäivien iltoja ja öitä, jolloin lämpö säilyy tuoksuvaan hämärään ja reippailu - muuten niin vastenmielistä touhua - muuttuu nautinnoksi.

Vaan hyvääkin on: viilentyminen hidastaa sopivasti seuraavan kukkimisaallon alkamista, eivätkä aivan kaikki juhannusruusut ehkä ehdi kuihtua ennen nimellistä aikaansa. Ja syreenit ja muut kestävät kauemmin eivätkä varise heti pois kuumuudessa! Nyt ehdin varmaan vielä poimia kielojakin...

Reippailin eilen auringonpaahteisessa iltapäivässä sovittamaan Inkan saksilaispukua, jonka loppuunsaattamisen sain tehtäväkseni jo ajat sitten, joten halusin varmistaa yläosan koon vauvamuutosten jälkeen. Kunnon kävely teki hyvää, koska edellisenä yönä olin suorastaan juossut koiran kanssa ja lihakseni muistuttivat siitä armotta. Puvun suhteen olen nyt selvittänyt ongelmakysymykset ja rakennellut hihakoristeet viittä vaille valmiiksi, joten suurimmat kriisit voivat aiheutua enää erillisen edustan kiinnityssysteemeistä ja siitä, miten pukuun pääsee sisälle, kun helmasaumaa ei voi jättää eteen, varsinkaan vähän vinosti eteen. Joten eiköhän se siitä...

Viikonloppuna olisi edessä ensimmäinen SCA-tapahtuma lähes vuoteen (kun syystä tai toisesta koko talvi jäi kerta kerralta väliin). En tiedä, ehdinkö tehdä sitä uutta villa-alusmekkoa, mutta kaipa minä ilmankin pärjään, etenkin kun tapahtuma on virallisesti vain yksipäiväinen. Pesin kankaan kyllä (pesun jälkeen sen kuitukoostumus epäilyttää enemmän - toivottavasti villaa nyt on riittävän suuri prosentti, ettei siinä tukehdu!). Olen edelleen innoissani sen väristä, joka on minulle todella epätavallinen valinta, ja siksi haluan pitää sen salaisuutena, kunnes mekko on valmis.

Nyt uskaltaa jo sanoa, että olen saanut talvella aloittamastani ja pääsiäisen maissa hukkaamastani dieetistä jälleen kiinni: painoa on jo viisi kiloa vähemmän kuin helmikuun pahimpaan aikaan. Ei se vielä riitä pysyvästi terveeseen painoon (eikä tämä lihaskunto terveeseen ruumiiseen), mutta antaa toivoa, että tänä kesänä myöhemmin voisin sen saavuttaa. Katsoo sitten, mitä opiskelun loppukirjoittaminen sille tekee, mutta voi olla, ettei mitään: en usko, että minun on sen pahemmin pakko syödä siihen pelkoon kuin kaikkiin näihin muihinkaan pelkoihin, joihin olen syönyt aiemmin.

...Ai niin, ja lainasin myös Inkalta lopulta sen Aurora Karamzin -kirjan, josta saan aivan liikaa realistista tietoa Pietarin aristokratian elämästä 1830-1840-luvuilla - ja keksin siis todennäköisesti lisää tekosyitä vältellä erinäisten asioiden kirjoittamista valmiiksi tai ylipäänsä näkyviksi sanoiksi! Vaan kipinöittää se silti.