On pakko vielä korostaa, että pidän eilistä pohdiskelua erilaisista arkipäivän neuvotteluparadigmoista äärimmäisen tärkeänä. Jos kommunikaatio tuntuu menevän ristiin, mietipä, voisiko vika olla tuossa sopuisuuden osoituksen ("venkoilun") ja suoruuden ("jyrkkyyden") välisessä sanomattomassa ristiriidassa.

Vaan nyt palataanpa taas kartoittamaan tätä aina tuntematonta keskeispuutarhaa. Eilen jouduin konkreettisesti vastatusten sen vähän aikaa sitten havaitsemani baletin luoman itsetuntokriisin kanssa. Teemalta tuli balettia, Christopher Wheeldon Bolshoissa tuomassa uusia tuulia. Ensin kirosin, että en huomannut sitä ajoissa, joten se jäi melkein kokonaan näkemättä. Sitten… tajusin, että sen katsominen ei välttämättä olisi minulle edes terveellistä. En olisi millään tahtonut uskoa moista: tahdoin epätoivoisesti seurata tuota kaunista musiikkia ja liikkeen täydellistä kauneutta, suurta tunnetta… mutta jos tekisin niin; jos teen niin, hukun siihen taas, en voi enää muistaa järkeä, en voi muistaa kritiikkiä enkä sitä, ettei baletin ihanteeseen tarvitse yltää. Ei tekemällä eikä ulkonäöllä. Että se on vain yksi juttu, niin kuin vaikkapa painonnosto tai tuubansoitto. Enhän haluaisi harrastaa kumpaakaan? Enhän edes ajattele, että niiden harrastajat ovat jotenkin muita parempia ihmisiä? En. Mutta baletti vie minulta arvostelukyvyn ja suhteellisuudentajun kokonaan. Koska se on niin kaunista ja niin puhtaasti tunteisiin perustuvaa. En voi nähdä sitä minään muuna kuin absoluuttisena kaiken huippuna.



Ei ei ja ei. En siis saa aloittaakaan, tai katoan vääriin ajatuksiin kuin alkoholisti pulloonsa (ja addiktiosta minä tiedän jo aivan tarpeeksi).

Ja se teki hyvin kipeää. Puolet minusta oli aivan ymmällään, miksi en muka voisi. Ainakin puolet. Ja yksi palanen ihmetteli ja ihmettelee yhä, miksi moinen yleensä on mikään näin suuren numeron juttu. Mutta onhan se vain. En tahtoisi, että olisi, mutta kun kerran on, on myös toimittava sen mukaan. Ei maistiaisiakaan, ennen kuin itsetuntoni on vahvistunut tarpeeksi muussa niin paljon, ettei tuolla baletissa opitulla lähtökohtaisella huonommuudella ole enää merkitystä.