Tuo Mannerin ilmaus olisi osuvin blogin alaotsikko, johon muistan törmänneeni. Onneksi tämä alusta ei salli alaotsikoita, koska nimeämällä asioita tietyllä tavalla me tietenkin samalla rajaamme ne asiat sen nimen kokoiseen ja muotoiseen laatikkoon; annamme sen nimen määrätä liikkeen suunnan ja tarinan teeman ja lopputuloksen.

Parempi siis näin, niin etten sillä itseäni köytä.

Olen kipuillut viime kuukausina puhumisen kysymyksen kanssa: koska puhua mistäkin asiasta, kuinka paljon ja millä tavalla. Käytän liikaa sanoja puhuessani ääneen; liian vahvoja kirjoittaessani. Ja jonkin verran liikaakin. Toisaalta odotan liian kauan ja arvioin liian kauan sitä, koska puhua mistäkin, ja nyt on todettu, että jos kasautuneet sanat patoutuvat, ne etikoituvat reippaasti siitä vähäisestä kirpeydestä, jota ensin hermoilin. Toisaalta moni asia on helpompi, jos onnistuu vain vaikenemaan, koska sanat ovat aina riski. Jos siis onnistuu. Usein selvästikin onnistuu. Joskus ei. Ja joskus ei koskaan tiedä, mitä menetti lakaisemalla ne sanat takapihan lehtikasaan.

Samaan aikaan olen yrittänyt muutenkin muodostaa jotain toimintaperiaatteita siihen, miten arvioida, kannattaako ryhtyä johonkin asiaan vai ei - erityisesti sosiaalisiin tilanteisiin, joihin liittyy kaikki sanojen riskit ja vielä liuta muita. Osaksi ne muut riskit tietenkin sekoittavat ja laimentavat sanojen riskiä, mutta vain siksi, että tuovat omat ennakoimattomat ja epävarmat ainesosansa samaan juomaan.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhassa totuudessa omien aavistusten noudattamisesta on viisautta: jos etukäteen on vaikea arvioida, onko X vaivan arvoista, X ei tule olemaan vaivan arvoista.

Mutta toisaalta - entä jos kaikki sosiaaliset tilanteet arveluttavat kuitenkin? Mihin sitä osaa vetää rajan? Ei voi perääntyä luoliin loputtomiin. Ei vain voi, jos haluaa elää. Mistä löytää se leikkauspiste, jonka tällä puolella sekä kykenee uskaltamaan että kokee lopputuloksen mukavaksi?

Miksi ihmisenä olemisen on oltava näin vaikeaa? Häh? Kuka kirjoitti nämä säännöt, ja ovatko ne tosiaan näin monimutkaiset, vai onko minun hahmolomakkeessani jokin erityisen monen pisteen Epätavallinen Haitta, joka estää minua osaamasta tehdä näitä arvioita viisaasti?

P.S. Jos joku toverilukija tahtoisi vähän helpottaa yhtä arvioarvoittelua, olisin kovin iloinen. Harvemmin lainaan pukuja muilta, kun pitäisihän sitä itsekin saada aikaan, mutta nyt en ehdi mitenkään muuttua kunnolliseksi vyötärökorsetiksi lauantaihin mennessä, ja sellainen olisi kovin tarpeen. Siis sellainen ihan tavallinen, kunnolla kiristävä gootin perusvaruste, ja tällä kertaa tosiaan ihan vain vyötärömallia? Värillä ei väliä, koollakin vain vähän. Pystytkö lainaamaan?