Vaaka odottaa enkä minä tahdo
kun jälleen on se aika
että heinäsirkat huutavat kiirettä ja atomikellon kauheaa työtä
ja elokuu levähtää tienvierille niin kuin yö ja organza
mitattavaa liikettä ja ääntä vailla
enkä tiedä kumpaa pelätä enemmän

vielä silloinkaan
kun ahomataran ja siankärsämön kinokset alkavat
kuultaa läpi:

on se aika jonka Hän viettää täällä,
tällä etäisellä laiturilla ja irtoavassa laivassa
jonka lähtöhetki on joka hetki ja sama kuin paluu,
jalka vaivatta Määrittämättömän rannan molemmin puolin:
mysteerien valtiatar jonka kuva on tähtien väleissä
ja lapsen ja kuolevan silmissä,
rajojen ja muutoksen muuttumaton jumalatar,
Kaikkivaltiaan kasvoista vaikein ja ankarin

Sinulle, marmorineitsyt, kivun äiti ja lopullisen
viisauden itkijä, minun tulee polvistua
ja kiittää vitsasi poltteesta ja taakkasi raskaudesta
ja siitä että et unohda meitä:
että kerran vuodessa astut ylitsemme
niin että helmasi kevyt viileys
suojaa alastomuuttamme Ajalta
ja ojennat kätesi ylemmäs aurinkoja ja eilisiä
ja katsot läpi pimeän ja aineettoman yön
ja läpi silmien ja pallean ja pelon ja ikävän
ja annat meidän jättää laiturin
ja valita laivan ja virran väliltä edes hetkeksi
jota ei ole ja joka ei lopu vaan vain alkaa ja alkaa

sillä Sinua minä tarvitsen eniten kaikista
ja jo vuoden kierrossa ehtivät haipua viisautesi riimut
tästä hitaasta ja jähmeästä lihasta:
ne on leikattava aina syvemmälle että oppisin

vaaka odottaa eikä tarpeeksi ole muuttunut
kun tahtoni on taivuttava kaiken heinän juorutessa
lahjomatonta totuutta

armahda Sinä minua silloin