...Niinno, marise siinä nyt sitten tiedosta, jota et saa, kun et viitsi edes opetella tietoa, jota saisit.

En viitsitahdojaksa opiskella voidakseni kirjoittaa sellaiseen aikaan sijoittuvaa historiallista fiktiota, jota en tunne ennestään. Mutta kun haluan kirjoittaa sen jutun! Ja varmaan toisenkin! ja ehkä kolmannenkin! Enkä voi, koska ei ole tarpeeksi kehyksiä, ja se on vain oma vika, koska en tiedä tarpeeksi.

Mutkun. Aikaa on muutenkin liian vähän! Ei pitäisi tuhlata sitä näinkään paljon!

Mutkun. Eikö voisi kirjoittaa jotain muuta, mikä ei vaadi sitä uutta tietoa? Mutkunmutkun tahdon tätä! Enkä mitään muuta!

Mutkun.

(Niin, ja sitä paitsi ne molemmat rävellykset, joista ensin olin niin ylpeä, eivät olekaan ollenkaan niin luonteenomaisia ja osuvia kuin kuvittelin. Ei edes se lyhyempi ja sinällään parempi. Joten nyt ei huvita mikään, eikä minusta koskaan tule mitään, enkä ikinä opi kirjoittamaan. Jos en osaa havainnoida tarkasti edes olemassaolevaa, niin miten sitten pystyisin rakentamaan osuvaa ennen olematonta?

Paljon kirouksia ja kiukuttelua.)