Käy kyllä hermoille vuodatus.netin melkein jokaöinen saavuttamattomuus. Mikä se sellainen blogi on, jota ei voi kirjoittaa tai lukea silloin, kun huvittaa?

Entistä enemmän myös haittaa yhden kategorian periaate per merkintä. Yksi blogin siunatuimpia funktioita on, että on selkeä keino tallettaa satunnaiset ajatuksenpalaset niin, etteivät ne vain huku käsiteltävien asioiden muka-arkistoon, mikä aina on kovin ahdistavaa. Sitä samaa ahdistusta, jonka saa konkreettisesta taipumuksestaan heittää kaikki asiat - ajatukset, kirjeet, laskut, kopioidut artikkelit, korut, ompelulangat, hiusnipsut, vitamiinit, kynät - pöydälle, jossa ne muka ovat odottamassa sitä, että niille tapahtuu jotain.(*) Niinpä kyllä pitäisi blogin suorastaan rohkaista siihen lyhyidenkin ajatusten tallettamiseen - esimerkiksi niin, että olisi mielekästä yhdistää niitä yhteen merkintään. Jos kuitenkin haluaa hyötyä kategorisoinnista millään tavalla, sitä ei oikein voi tehdä.

Mutta minäpä en pieniin kategoriaselleihin suostu. En kyllä. Kirjoittamispohdinnat sentään siirsin omaan merkintään lähinnä siksi, että sitä nyt tuli mietittyä pitempään kuin luulinkaan.

Nykyään, kun olen tarpeeksi väsynyt, hermostun television katsomiseenkin, toisin kuin silloin, kun vielä oli jonkinlainen oikeus (ja velvollisuus?) antaa itselleen anteeksi ja olla löysästi. Haluaisin, että sieltä tulisi vähintäänkin jotain hyvää ja kiinnostavaa, jotta ei tuntisi aivan tuhlanneensa aikaansa. Raivostuttavaa on paitsi se, kun huonoja tusinaelokuvia tulee viidennen kerran uusintana ja toisen kerran aivan lyhyen ajan sisällä, myös se, kun huomaa, että ei taas tarkistanut Teemaa ja siksi jäi jokin vanha, yleissisivistykseen kuuluva klassikko näkemättä.

Tänään tuli sentään huomattua jotain laadukasta: miksi ihmeessä en ole ennen tajunnut, miten hyvä on ykkösen "Murhan jäljet" ("Waking the Dead")? Kerrankin tarpeeksi monimutkainen arvoitus; lieköhän muutkin jaksot olleet sellaisia?

Pitäisi yleensäkin muistaa tarkastella enemmän ylen ohjelmatarjontaa. Olen huomannut itsessäni täysin uuden ja ällistyttävän puolen, kun olen mieltynyt pariinkin sketsiohjelmaan! "Kätevä emäntä" on varsin viihdyttävä - vaikka en todellakaan ymmärrä, miksi sen uusintojen pitää olla samaan aikaan kuin "Ponille kyytiä" (vaikka uusintoja ovat tietysti jälkimmäisetkin)! Siitä voisi jo vetää jotain johtopäätöksiä naisten tekemän viihteen arvostuksesta...

Nykynaisen loitsut ovat parhautta.

Mitä tulee BN:aan, olen ollut naurettava ja lapsellinen enkä ole uskaltautunut sille ainoalle aktiiviselle foorumille sen jälkeen, kun kysyin siellä paria asiaa ja sain vastauksen juurikin siltä ihmiseltä, jonka Strahov-obsessio käytännössä pitää foorumia hengissä. Se oli oikein kiltti vastaus, ja siihen olisi myös voinut vastata aivan yksinkertaisesti, mutta kun en voinut olla alkamatta kirjoittaa mielessäni sitä pitkää Hyvän Sankarin puolustuspuhetta... ja sitten juutuin. Kun en saanut siitä tarpeeksi lyhyttä, en mitenkään, turhauduin, ja mieleni teki vain tuiskia ihmisille ilkeästä puolueellisuudesta ja typeryydestä, joten odotin automaattisesti kohtaavani lisää juuri sitä käytöstä, josta jo valmiiksi olin vihainen. Niin että en sitten ole edes uskaltanut. Se on huomattavan tyhmää, koska se lienee ainoa keskustelu, jossa yleensäkään voisin löytää kanssafanittajia (huomasin kyllä, että parilla muulla, vanhemmalla foorumilla, ei oltu ollenkaan niin yksiselitteisen puolueellisia - kai se keskustelu aina muovautuu niiden voimakkaimpien persoonien mukaan).

Osaan jo ainakin kymmenen sanaa venäjää. Ja muistan jo noin kolme tai neljä länsimaisista eroavaa kyrillistä aakkosta (vaikkakaan nämä asiat eivät yhdisty: en osaisi kirjoittaa luultavasti osaamiani sanoja, mikä tarkoittaa tietysti sitä, etten niiden ääntämisestäkään voi olla aivan varma). Koko sivun kääntävä skripti sen sijaan ei toimi foorumisivujen kääntämiseen, Auri - se ei kai pidä niin monesta linkistä tai muusta ei-tekstillisestä jutusta.

Moniajo, jossa toisessa ikkunassa pyörii tv-sarja, jonka juonista kiinnostaa vain noin puolet tai kolmasosa, ja toisessa ikkunassa opiskelukirja, on osoittautunut yllättävän toimivaksi ja siedettäväksi opiskelumoodiksi.

Minun pitäisi edelleen laihtua. Lääkärillä tuli todettua, että olen luistanut takaisin siihen huonoimpien aikojen painoon tänä kurjana syksynä. En pidä siitä, mutta helposti sitä ei näytä muuttavan, kun en niin kummallisen huonosti nykyään syökään. Liikkua siis pitäisi, ja liikuntaseuraa edelleen kaipaisin.

Jos en saa itseäni aktiivisesti liikkeelle tällä viikolla, ennustan vaikeuksia ensi viikonlopun larppia varten, ja se on sentään puoleen vuoteen ihka-ainoa. Ongelma on tietysti se, etten saisi ja voisi keskittyä mihinkään muuhun kuin Sen Ison Pahan G...n edistämiseen, koska siinä vaikeudet eivät ole vain ennustettavissa vaan jo tsunamiluokkaa. Ja sitä, että jaksaisin samaan aikaan tehdä useampaa itselleni hyödyllistä ja pakollista ja siksi vastahankaisuutta ja nurjamielisyyttä synnyttävää asiaa, ei ole nähty sitten yläasteen kahdeksannen luokan...

Ai niin, ja opetushallituksessa on idiootteja. Joo, ratkaisu siihen, että jotkut seotessaan juuttuvat johonkin filosofisiin dogmiin ja vääntävät ne omaan vääristyneeseen maailmaansa sopiviksi, on tietysti se, että niitä dogmia ei käsitellä. Voihyväluoja, miten opettajakaan voi pysyä täysipäisenä, jos tuollaisia ohjeita tarjoillaan, ja silti pitäisi yrittää ohjata ihmisenalkuja ajattelemaan?

(*)Sähköpostini saapuneiden laatikossa on kohta kolmetuhatta viestiä. (Osaksi se kyllä johtuu siitä, että säästän obsessiivisesti kaikki postituslistojen viestit - se kai antaa minulle jotain illuusiota, että tiedän asiat ainakin yhtä hyvin kuin joku muu ja ehkä paremminkin.)