Tässä taas kilometrikiveä nostan
kompastuttuani siihen kuten tavallista
(kuten tavallista
kun kulkee silmät savuna ja lasina
kelmuna joka vain päästää läpi, ei heijasta eikä siten taltioi)
päivä ja ilta ja yö kuluu tässä hikityössä kilometrikiven alla
 
kun voisi kiiruhtaa sekuntien kolketta nopeammin määränpäähän
tai
kuten kilometrikivillä muut:
tanssia päämäärää vailla, venyttää sekunnit pyörteiksi, galakseiksi
singota takaisin ja olla hetkien välissä ääretön, tuttu, vapaa
 
Ei, tässä sitä hikoillaan ja uuvutaan ja purraan poskihampaita poikki
 
Ja tienpientareella seisovat vierekkäin tarkkailemassa
Se Harmaa Kirjanpitäjä, Harmaa Portinvartija, Harmaa
Korppikotka jonka hengitys rääkyy ahnetta tuhkankatkua
 
ja vaitelias ääriviiva, hädin tuskin siivekäs, hädin tuskin reunoista hiukan
hehkuva, lepattava:
ei vastaa toisen huomautuksiin, ei leimahda, ei polta pois
kun ei voi totuuksia kieltääkään (vaikkei kaikki totuus johda
viisauteen, ja sen voi muistaa jo, yhdessä opitun, katseesta joka läpäisee minut
vailla näkyviä silmiä, vailla neulanpään kokoisia aurinkoja tässä luopumuksessa,
tässä turhassa kivussa ja turhan virheen velassa)
mutta pysyy
Ei jätä yksin kuulaaseen iltaan jossa metsänreuna nousee musteena vähä vähältä
ylemmäs, vie syvyysulottuvuuden ja sen myötä hapen
ei jätä yksin hönkimään keuhkoihin harmaan ivan rotanmyrkkytomua
ei jätä
 
odottaa