AAAAGGHHH!!! Ja sitten se rävellys, joka vielä viimeksi oli sydäntä lähinnä, osoittautuu viikon syrjässä olon jälkeen kauheaksi roskaksi!

Ei se, että sitä dialogia on niin paljon. Se on välillä ihan siedettävää. Mutta kun sitten päästään niihin oleellisiin kohtauksiin, henkilöt käyttäytyvät täsmälleen yhtä luonnottoman järkevästi kuin neljätoistavuotiaana kirjoittamissani Star Wars -fanficeissä! AAHH!! Eivät ihmiset neuvottele tuolla tavalla tunneasioista!! Ihmiset ovat vaikeita ja estoisia ja yrittävät päästä asioista joutumatta sanomaan niitä ääneen!! Eihän tässä voi kuin repiä hiuksia, juosta ympäri taloa ja kiukutella, kun ei ole oppinut mitään!!

Ja miksi sen piti vielä olla se nimenomainen kuvio, joka on kaikkein itsestäänselvin ja kaikille  henkilöille luonteenomaisin? Miksi juuri se soi noin kammottavan epäaidosti?? Siinä on ihan hyviäkin kohtia - oikein hyviäkin kohtia. Miksi juuri se kohta, jonka näin päässäni kaikkein ensimmäiseksi, on noin epäonnistunut??

(Joo, tätä ennen käytin jopa pari tuntia ihan oikeaan ja asianmukaiseen työhön sekä kävin hyvin rohkaisevan keskustelun ryhmänohjaajan kanssa. Olisi ollut jo vähän liian helppoa, että kun sitten soi itselleen taas miellyttävämpää tekemistä, se olisi tuonut mielihyvää. V*tut minusta mitään kirjailijaa tule, vaikkei tule tutkijaakaan. Mitä sitä tekee, kun ei ole muuksi syntynyt kuin siksi tuulikanteleeksi, muttei koskaan ole ollutkaan kuin epävireessä ja halki?)