Lienee tullut jo ennestään selväksi, etten priorisoi keskiaikakäsitöitä harrastusteni joukossa niin korkealle, etten saisi jatkuvia alemmuudentunteita siitä, etten kirjo, ompele käsin muuta kuin pakolliset, tai tutki ja kokeile. Minusta käsityö on upeaa ja ihailen suuresti niitä, jotka jaksavat ja ehtivät tehdä tätä kaikkea. Minä valitsen harrastuksiin käytettävän ajan priorisoinnin toisin, he toisin. Ja se on ihan ok. Kukin tekee niin, kuin eniten mielihyvää saa (eli jos en ole valmis luopumaan muuhun käytetyistä tunneista, niin sitten en ole, joten ei ole syytä kitistä). Jos itsellänikin olisi niitä tunteja noin neljä kertaa enemmän, kirjoisin riemuissani.

Mutta äskettäin kohtasin jotain, mitä en kerta kaikkiaan voi enää millään ymmärtää: valmiin, käytetyn (ja siten selvästi täysin käyttökelpoisen) keskiaikavaatteen purkamisen, jotta sen voi ommella uudelleen kokonaan käsin. Siis mitä?? Nyt taitaa olla kyllä vähän perspektiivi hukassa? Onhan se mukavaa, että vaatteet ovat kokonaan käsinommellut, mutta eikö sitten ennemmin olisi järkevää tehdä uutta vaatetta kokonaan käsin kuin tuhlata tuplasti aikaa samaan, jo toimivaan vaatteeseen? Kun kerran selvästi se jo täyttää harrastukseen kelpaavat vaatimukset, eikä niistä koneommelluista sisäsaumoista kenellekään tarvitse kertoa? Varmaan olen ymmärtänyt väärin, ja purkaminen on tehtävä vaikkapa siksi, että vanhoissa saumoissa ei ole tarpeeksi saumanvaraa, joten ne on huoliteltava kuitenkin uusiksi, tai siksi, että vaate ei ole istunut mieleisesti, joten sitä kuitenkin pitäisi säätää.

Jos näin ei ole, vaan kyse on puhtaasti siitä, että on vain liian kauheaa, että vaatteessa on koneommelsaumoja, joista tietää vain sen kantaja itse, niin... Ei, ei minulla ole tuolle enää edes sanoja. Elämä on vain liian lyhyt moiseen pakkomielteisyyteen. Ja luulisi, että käsityöfanaatikollakin liikaa uusia pukuja tehtävänä.