Yritän poimia yksittäisiä pätkiä Rilken Duinon elegioista, mutta se on vaikeaa. Sen kokonaisuudet soivat lopultakin niin, että niistä saa kaiun; tunkevat liiankin lähelle, mutta eivät niin, että niistä voisi napata lyhyitä palasia ja silti välittää sen tunteen, jonka palasten yhteys herätti (tai sitten se välittäisi sen liiankin aistillisesti ja paljastavasti).

Kuuntelin taas helppoa musiikkia - ja siinä oli kaikuja, jotka toivat takaisin sen merkillisen, uudenvanhan kaipauksen, jonka BN herätti. Tuntui taas hetkellisesti siltä kuin yltäisi toisten maailmojen avautumisen mysteeriin. Ja toisesta suunnasta se samainen mysteeri leviää hipomaan erästä tulevaa sosiaalista uskaltautumista, vaikka se laajennus onkin aivan täysin minun luomani ovi eikä sen siis pitäisi todella tuoda sitä nimenomaista ihmeen kaikua tuohon uskaltautumiseen ollenkaan. (Ei niin, että se haittaisi. Kunhan vain muistan, että se on erikseen kehrätty lumous eikä kyseisen sosiaalisuuden omalähtöinen osa. Kukaan muu ei kuule sitä samaa etäistä musiikkia. Toisia musiikkeja varmasti, muttei tätä.)

Kaipaan kovasti fanitusseuraa ja kadehdin murhemielisesti noita monituhatpäisiä faniyhteisöjä. Toisaalta varmasti kirjoittamisesta tulee parempaa ja yleispätevämpää, kun ei totu siihen, että lukija ymmärtää liikaakin samaa operointikieltä, mutta toisaalta olisi niin ihanaa ja jännittävää hihkua välillä jaettua intoa.

Ja toisaalta... nythän minun piti jo olla graduoitunut pois fanficistä, eikö niin? Enkä ole saanut edes siinä juurikaan valmista tai näyttökelpoista. *tsk*

Olisi ollut edellisessä elämässään Tolkienin haltia. Se selittäisi, miksi kuvittelen minulla olevan niin loputtomiin aikaa, ettei mitään oikeastaan tarvitse tehdä, ainakaan vielä, ainakaan ihan juuri nyt.