Keskiviikko sujui kohtuullisesti - lapsenhoitonakki tuli toteutettua, keikan ajan pystyi hymyilemään ja leikkimään reipasta ja itsevarmaa - mutta sitten pitikin nukkua parikymmentä tuntia.

Nyt saan taas kirjoitettua, mikä olikin jo korkea aika. Enpä minä väännellyt tuotakaan täysin ylimääräistä kohtausta muutenkin ylipitkään tarinaan päässäni kuin... viikon? Kaksi? Mutta sentään saan kirjoitettua.

Sen sijaan opiskelu on karannut taas aikatauluista, kun en ole kuitenkaan saanut itseäni oikeisiin aikoihin paikkoihin. Ja nyt pitäisi suorittaa muuan ompelu-urakka loppuun. Siis tasan nyt.

Enkä tahdo Solmukohtaan. En tahdo. Luulin, että se olisi helpompaa, mutta se sosiaalisuus tuntuu sittenkin liian rankalta ja väsyttävältä. Jos se on muutamien muidenkin ihmisten mielestä kuluttavaa, kun pitäisi olla niin riivatun cool, niin onko sitten ihme, että se tuntuu siltä minulle, joka muutenkaan ei nykyään jaksa sosiaalisia paineita? Olisi pitänyt ajatella asiaa järkevästi. Ei se auta, vaikka kuinka päättää, että menee vain oppimis- ja kuuntelutarkoituksessa paikalle. Ei se niin toimi.

Sitä paitsi on tehtävä tuo ompelu. Ja tietenkin juuri silloin haluaisin vain kirjoittaa...

(Kyllä, kello on viisi aamulla. Mitä siitä?)