Kolmetoista sivua uutta, itsenäistä kohtausta sen ylipitkän tarinan jatkumoon. Suhteellisen sujuvaa kohtausta vielä. Ei voi valittaa, ei edes siitä, että vielä on vaikeimmat pätkät edessä - mukaan lukien se tavallinen riesa eli tolkullinen lopetus.

Kolmetoista sivua vuorokaudessa. Kyllä siitä saa olla kiitollinen jälleen kerran - vaikka onkin taas sellaista, mitä minun ei alkuunkaan pitänyt kirjoittaa. Ei sitten yhtään. Mutta siinäpä se nyt on, olemassa mokoma.

Ompelu sen sijaan tuottaa ongelmia, koska olen selittämättömästi hajasijoittanut erään tarpeellisen kiinnityssysteemin, tai sitten olen vain kuvitellut sen koskaan täällä sijainneenkaan.

Kuten näkyy, en ole Solmukohdassa. Ainakaan vielä.