Sanovat, että kaikesta on se prosentti inspiraatiota ja loput perspiraatiota. Ehkä. Minun tapauksessani on vain niin, että se inspiraatioprosentti ei ole irrallinen. Ei niin, ettei voisi vain tehdä sitä työtä - vääntää sitä harjoitusta, puurtaa läpi sitä vaihetta, jossa ei ole varma, mitä oikein tekee - mutta sillä on oltava merkitys. On oltava syy sille, miksi tekee.

Inspiraatioon tämä liittyy siten, ettei se syy voi olla abstrakti. Sen on oltava tunnesyy. Ei riitä, että jotain kurjaa tehdessään tietää siitä saatavan hyödyn: on tunnettava jotain elähdyttävää, jotta voi selvitä siihen hyötyyn asti.

Hoksasin erään seikan jutellessani äidin kanssa siitä taannoisesta testistä, johon pääsi sen pyörivän ääriviivaballerinan yhteydessä. Minähän siis olen tiedonkäsittelytavaltani kokonaishahmottaja: rakennan päässäni verkkoja, joihin asiat asettuvat. Kaikki liittyy johonkin. Se ei tarkoita, etteivät ns. irralliset faktat kiinnostaisi - koska irrallisia faktoja ei olekaan. Kaikki on yhteydessä johonkin muuhun, kaikki riippuu jostain ja johtaa johonkin. Siinä yksi syy sille, miksi minua riivaavat alkusynnyt ja -syyt. Mutta ei pelkästään sitä: en yleensäkään kykene kiinnostumaan yhdestä asiasta kovin pitkäksi aikaa ja kovin syvällisesti. Kun olen sijoittanut sen suhteeseen muun tietoni kanssa, se on siinä, paikallaan, ja se siitä. Paitsi jos siihen asiaan liittyy voimakkaita tunteita.

Koska sitten ja vasta sitten sillä on enemmän merkitystä kuin koko muulla suunnattomalla verkostolla.

Ei niin, etteivät kaikki ihmiset oppisi paremmin asioita, jotka kokevat merkityksellisiksi. Ja ei niin, ettei useimmille ihmisille vahva merkityksellisyyden synnyttäjä olisi tunneassosiaatio. Mutta minulle se on ehdottoman välttämätöntä ja väistämätöntä. Sen kanssa on vain elettävä.

Olen siis fanityttö, koska aivoni määräävät niin!

Ja nyt yritän pitää kiinni tämänhetkisestä elähdyttävyydestä päässäni ja mennä tekemään jotain hyödyllistä.
 
En tiedä, miksi on näin positiivinen olo. Voiko se tosiaan johtua aivan puhtaasti siitä, että kirjoitin juuri itselleni palasen itsetuntoa eräässä tarinassa? "Minä" kykenen antamaan siinä tasaveroista vastusta jollekulle - ja se lyö kerralla laudalta kaiken muun, mitä ikioma Mary Sue voisi muuten saada. Vähät kristallisilmistä ja leimuavista hiuksista, kunhan arvostaa itseään.

Puh. Toivottavasti muistan tuon vielä huomenna. Toivottavasti en vihaa itseäni ja sabotoi itseäni nyt tämän jälkeen, kun kehtasin ylpeillä.