Lumi valuu alas raskaasti, väsyneenä yrittämään uudestaan ja uudestaan tässä epätalvessa. Tiedän, miltä siitä tuntuu.

Laittauduin eilen lähtemään ystävien illanviettoon ja mahdollisesti toiseenkin. Katsoin peiliin. Hidastelin. Katsoin kelloa: ei taaskaan sopiva väli lähteä junaan. Tapoin aikaa koneella. Sain päänsäryn. Otin päänsärkylääkkeen ja menin hetkeksi television ääreen sohvalle. Nukahdin. En lähtenyt minnekään.

Vihaan voimieni rajallisuutta.

(Selvennys: en minä halua ennemmin nököttää kotona ja kuvitella elämää sanoina sen sijaan, että tapaisin oikeasti niitä ihmisiä, joista pidän. En vain myöskään yhäkään siedä peilikuvaani.)