Jos kirjoittaisin elokuvia (jos siinä olisi mitään järkeä), haluaisin kirjoittaa juuri sellaisia elokuvia kuin Love, Actually. En nähnyt sitä teatterissa - kuten monia muitakaan viime vuosien elokuvia - joten kestin sitten eilen mainokset ja kaikki.

En kyllä osaisi, sillä sen dialogi on huomattavan taloudellista omiin taipumuksiini verrattuna. Se ei selittele turhia, eikä se kyllä ehtisikään, kun tarinoita on niin monta. Silti, onpahan jotain, mitä kohti harjoitella (paljon dialogia toimii vain, jos se dialogi on nokkelaa, ja nokkela minä en valitettavasti osaa olla, vaikka henkeni riippuisi siitä).

Joka tapauksessa kerrassaan viehättävä elokuva. Olisi tosin ollut vielä parempi, jos se paras kaveri olisi ollut rakastunut siihen, johon sen ensin vihjattiin olevan rakastunut (ei minkään kiintiövähemmistön vuoksi, vaan siksi, etten ihan pikkusieluisesti vieläkään voi sietää Keiraa). Ja jokunen tarina jäi vähän liiankin viitteelliseksi - turhan paljon kysymyksiä. Mutta sehän vain tarkoittaa, että se jaksoi kiehtoa.