Huhpuh. Olipas vaihteeksi varsin heittelevä ilta. Ensin elokuva, josta ei osaa sanoa yhtään mitään ainakaan vielä, koska sanomista olisi taatusti liikaa, ja sitten paljon tärkeää puhetta menneestä, nykyisestä ja tulevasta Milin kanssa. Sanoista. Ja itsetunnosta. Ja unelmista. Ja vaikka kuinka puhui asioita, jotka on jo käsittänyt ja käsitellyt, niin niiden sivujen kääntely pitkästä aikaa veti silti vakavaksi.

Olen ihan naatti. Minusta ei edes ole nyt yrittämään purkaa tätä tänään.

Pääasiallinen viesti juuri nyt kuitenkin on, että Musta jää on loistava elokuva. Aivan loistava. Jos ette ole vielä nähneet sitä, niin menkää nyt jo ihmeessä ja äkkiä! Eikä se ole loistava siksi, että se jotenkin olisi kolahtanut erityisesti minuun tai omiin kokemuksiini - ei se edes tehnyt niin - mutta se on pahuksen koskettava, yleisinhimillinen, se vetoaa väkisinkin. Siinä on loistavat näyttelijät, sen juoni on poikkeuksellisen taitava ja sen musiikkikin vetosi minuun suuresti. Hesarin arvostelu kertoo paremmin, miten hyvä elokuva se on. Siitä, mistä siinä on kyse, ehkä joskus myöhemmin. En halua antaa ennakko-oletuksia.

Se pitää nähdä. Uskokaa pois.

(Niin että minäkö aina innostun kritiikittä kaikesta näkemästäni? Enkä. Jaksan vain toistaiseksi raahautua katsomoihin sen verran harvoin, että päädyn useimmiten näkemään vain sellaista, minkä olen ennalta jo varmistanut aivan ehdottoman laadukkaaksi. Enhän minä suinkaan ihastunut esimerkiksi viimekeväiseen Joutsenlampeen mitenkään varauksettomasti. Enkä Viimeiseen junaan länteenkään.)