Netin pahin vikahan on tunnetusti se, että kun tahtoo vältellä velvollisuuksiaan, voi löytää aivan loputtomasti keinoja siihen - myös sellaisia, jotka pystyy helposti perustelemaan itselleen esimerkiksi sillä, että pitää itsensä kiinni ajan hengessä. Ja sellaisia, joihin voi helposti kuluttaa kaksi päivää putkeen, kun löysikin ne juuri ja yrittää päästä ajan tasalle.

Questionable Content on hyvä esimerkki. Addiktiivista kuin suklaakahvi.