En minä mitään osaa kirjoittaa. Olen tuskitellut samoja tarinoita viikkotolkulla, kun olen juuttunut teknisiin yksityiskohtiin. Ei se mitään, hyvä ettei anna periksi, mutta se tarkoittaa vähemmän päivittäistä harjoitusta, kun sanat eivät kerta kaikkiaan virtaa! Pakko edetä.

Kirjoitin jouluna yhden runontapaisen, mutta en edes laittanut sitä tänne, koska puolet siitä oli kohtuullista ja toinen puoli ontuvaa roskaa. Valitettavasti se toinen puoli sisälsi sen varsinaisen asian, jonka vuoksi se runo ylipäänsä oli olemassa, joten ei sille paljon mitään voi tehdäkään. Paitsi tietysti ilmaista se asia paremmin, ja ainakaan vielä en näköjään sitä osaa. Kirjoitin tänään toisen jonkintapaisen, joka myös ontuu ja on surkea. Ei pitäisi edes kirjoittaa runoja - minähän olen päättänyt - mutta kun kuitenkin huomaa haluavansa muovailla ilmaisuja jotenkin runolliseen sävyyn. Kun ne eivät sopisi muuhun. Tarkoittaa kai, että päiväkirjatekstini on liukunut liian epärunolliseksi, jos metaforat eivät  mahdu sekaan, eikä se taas ollut tarkoitus - senhän piti olla selvää.

Niin monet muut ihmiset tekevät pelkästä harrastuksesta ja luomisen ilosta ihania, inspiroituneita uudelleentulkintoja ja tunteenilmauksia tarinoista, joita minäkin rakastan, että miten minä voin mitenkään olla hukkumatta sinne sekaan? Olen liian myöhässä, minulla on liian vähän aikaa, liian vähän taitoa, liian vähän kaikkea. Helvetti. Vihaan. Miksi olen ollut niin typerä ja pysähtynyt ja passiivinen? Ei asioita opi, jos ei opettele. Ei lahjakkuus itsestään muutu taidoksi, vaikka niin näytän luulleen. Ja nyt on NIIN. MYÖHÄISTÄ...

Ja sitten vielä sekin, että on kerta kaikkiaan oltava korkeampi kauneus. On oltava sellaista kauneutta, joka syntyy hyvyydestä - todellisesta epäitsekkyydestä, todellisesta omistautumisesta asioiden tekemiselle paremmaksi - ja joka sitten loistaa läpi silminnähtävän. On oltava. Mutta miksi minun silmäni ovat niin täynnä paperinukkeja ja kuultokuvia, etten voi nähdä sitä, millä todella on merkitystä? Miksi??

Miksi en opi keskittymään olennaiseen? Miksi tarinani ovat niin surkeita ja pinnallisia? Miksi en voi edes ymmärtää, miten ne olisivat parempia - sillä en voi, minun on kirjoitettava mitä on kirjoitettava? Voi taivas, muuttuuhan tämä joskus? Joskus edes? Sitten ajan myötä? Tuleehan minusta ihminen eikä paperinukke?