Se menee tänään opiskelemaan. Oikeasti. Ryhmään, istumaan, kohtaamaan vieraita ihmisiä ja tekemättömiä töitä ja niiden töiden tekemistä silti.
Mutta mikäs siinä; ei se ole sen kummempaa kuin ne epäonnistuneet epäelämätkään. Pakoa ei ole: mikään ei voi olla ihanaa ja ihmeellistä, jos itse on rikki. Pakoa ei ole; voi yhtä hyvin elää.
Mutta onneksi on sentään kirjoittaminen. Jos ei muuta, voi sulkea korvansa ja suunnitella jatkoa siihen jo aivan liian pitkäksi venyneeseen rävellykseen, jossa Lisa korjaa kaiken.
maanantai, 26. marraskuu 2007
Kommentit