No niin, suunnitelmassa toteutettu ainakin vaiheet yksi ja kaksi: selvitty äidin vierailusta suuremmitta traumoitta ja juuri sillä tuloksella, joka oli tarkoituksenakin, eli päästiin ylös ajoissa ja lähdettiin liikkeelle. Ei niin, että olisin nukkunut kunnolla: heräsin taas puolikkaan unilääkkeen tempaistua armeliaan täkkinsä pois noin kello neljä kolmekymmentä aamuyöllä enkä saanut unta ennen kuin juuri ennen herätystä. Mikä hitto siinä on, että yleensä vain nukuttaa ja nukuttaa, mutta sitten kuitenkin kun on tarpeeksi stressiä, ei nuku ollenkaan? Ei se ole loogista.

Joka tapauksessa siis suoritettu on myös vaihe kaksi: terveydenhoitajalla on nyt käyty, perusverikokeet otettu, huomenna lääkäriaika, ja jos sillä ei selviä, mitä voisi korjata jaksaakseen paremmin, niin sitten jatketaan selvittämistä. Opintopäiväkirjan pakotin itsestäni myös ulos, koska yksi kerta lintsausta nyt vielä menee, mutta useampi ei.

Ja nyt sitten lukemaan. Koko päivä kuuteen asti illalla tulee yhä olemaan tätä pelon läpi kulkemista, tunnelin keskellä seisomista, mutta ainakin se nyt on jo tapahtumassa, joten eipä tästä kiskoilta juuri kannata muuallekaan karata.

Sen pelottavimman asian taidan kyllä silti jättää iltaan ja huomiseen, kun on Lissu rohkaisemassa. Se kun ei vaadi vain kestämistä, vaan myös aktiiviuskaltamista.