Kyllä se vain on totta, että fanfic syö aivot - enkä tarkoita merkityksessä *syövyttää* vaan merkityksessä *vallata*. Kun on kerran avannut oven sille ajatusleikille, jossa tunnetulta pohjalta voi muunnella tiettyjä kuvioita loputtomiin, se leviää leviämistään. Jokainen tarinanpätkä, joka meneekin hiukan toisella tavalla kuin aloittaessaan ajatteli, synnyttää uuden tarinan, johon sopisi se, miten sen sitten oli tarkoitus mennä. Fanficissä ei ole yhtä totuutta, kuten silloin, jos luo itse tyhjästä jotain kokonaisuutta. Ei kai jälkimmäisessäkään tapauksessa tarvitse olla yhtä totuutta, mutta ainakin minulle on vaikeampaa nähdä muunteluja jostain omasta ideastani.

Sekin on hämmentävää, miten kirjoittamalla joutuu näkemään hahmot aivan eri tavalla. Olen vieläkin aika ihmeissäni siitä, että kirjoitin juuri hahmosta, josta en objektiivisesti itse pidä, rakastavasta ja ihailevasta näkökulmasta - koska näkökulmahahmo nyt kerta kaikkiaan näki hahmon niin, ja minun oli helpointa kirjoittaa juuri sen hahmon näkökulmasta ihan muista syistä. Tämäkin on varmaan tyypillinen fanficin ominaisuus; en ainakaan osaa kuvitella, että itse luomiinsa hahmoihin suhtautuisi (ainakaan vielä kirjoitusvaiheessa) valmiiksi niin voimakkaan negatiivisesti... Mutta mitäs minä mistään tiedän?

Vielä.

Tarvitsen useampia ääniä. Olen löytänyt jo yhden, joka sujuu, mutta se sujuu liian helposti ja liian hallitsevasti. Minun on opittava varioimaan kieltäni paljon, paljon enemmän...

En myöskään osaa lopettaa ajoissa. En yleensäkään osaa lopettaa. Lopetukset ovat hankalia. Aloituksetkin ovat, mutta lopetuksen vielä enemmän. Koska silloin viimeistään koko juttuun pitäisi saada jokin pointti...