En aio ruveta keräilemään tähän mitään meemikuvituksia, mutta onhan niitä toki vuosien varrella tullut tehtyä.

Viiimeksi blogeja kiertäneessä Suuret muinaiset -testissä olin Nyarlathotep, kuten Moirakin. Tarot-testeissä pakkaan päätymään Ylipapittareksi, vaikka ei se mielestäni ole niin osuva, ettei olisi joskus mukava saada jotain muutakin (hei, huomasitteko sanaleikkini? vähänkö olen hyvä? paitsi etten huomannut sitä edes itse, mikä on vielä säälittävämpää). Tylypahkassa olisin päätynyt Korpinkynteen tai Puuskupuhiin, joista jälkimmäistä arvostaisin itse enemmän (lojaalisuus on minusta paljon tärkeämpää kuin ne muut - kaikkein vähiten huimapäisyys - vaikka tietoa kai pitäisi arvostaa enemmän). Kaikenmaailman maagisista olennoista en koskaan saa samaa, ja ne testitkin ovat surkeita, mutta klassisessa D&D-luokkatestissä olen lähes poikkeuksetta Neutral Good Half-elf Bard/Sorcerer. Ja jos olisin WOD-vampyyri, olisin tietysti toreador (jos testissä on mitään tolkkua, vaikka malkaavi ja brujah saavat myös pisteitä). Sieluni taisi olla turkoosi tai jotain muuta minulle yhdentekevää väriä, ei ainakaan himoamani violetti, saati sitten verenpunainen.

Ääriviivaballerina pyöri mielestäni vastapäivään, ja vaikka kuinka yritin tolkuttaa silmilleni, että se oli vain ääriviiva, ei sillä ole suuntaa, en millään saanut sitä pyörimään toisin päin. Pitemmässä aivopuoliskotestissä sain kuulemma harvinaisen tuloksen, että käytän voimakkaasti enemmän oikeaa aivopuoliskoa mutta olen tiedonkäsittelyltäni kokonaisuushahmottaja. No yllätys yllätys! Yllätys oli vain se, että se on ihan mitatusti (ainakin jollain otoksilla) harvinaista. Briggs-Myers-hahmotestissä vaihtelen, mutta olen useimmiten se, mitä Gandhikin; INFJ:kö se nyt oli? Toisaalta yksikään tekemäni ilmaistesti ei ole kyennyt erottelemaan ulospäinsuuntautuneisuutta uskaltamisesta - ja ne ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että luontaiselta temperamentiltani olen lähes täysin ekstrovertti, mutta vieraiden ihmisten luo uskaltautuminen jne. mittaa vain itsevarmuutta.

Jos olisin olemassaoleva eläin, olisin lumileopardi. Pidän kissoista enemmän kuin koirista, joskin toisten koirat ovat ihania. Burmankissat ja berninpaimenkoirat (tai nöffit) ovat parhaita. Pidän hevosista ja haluaisin vieläkin voida ratsastaa, mutta jos varaa olisi, tanssi kuitenkin voittaisi (kun niitä ei vain voi tehdä molempia). Salaisena haaveenani on aina ollut iso papukaija. Ihan totta, aina, ja tiedän, että se on hankala ja vaativa ja epäsiisti eikä missään nimessä sovi kissojen kanssa yhteen. Mutta voihan sitä haaveilla.

Pelkään hämähäkkejä ja kaikkia nivelikkäitä selkärangattomia lähes hysteerisesti: minä en olisi kyennyt pelastamaan Indiana Jonesia varmalta kuolemalta, jos vipua olisi pitänyt vääntää niveljalkaisia kuhisevassa kolossa. Pelkään myös lähes taikauskoisesti tiikereitä, krokotiilejä, haita ja jääkarhuja, koska ne kaikki ovat puhtaita petoja, jotka eivät ihmistä kavahda.

Minulla ei ole minkäänlaista musiikkimakua. Tiedän, että musiikki auttaisi ja kohottaisi, mutta en vain tiedä, mitä haluaisin kuunnella niin paljon, että alkaisin kerätä sitä. Otan mielelläni ehdotuksia vastaan. Klassisella puolella tiedän, mistä pidän (vanhasta musiikista, barokista, Tsaikovskista ja Sibeliuksesta sekä suurien tunteiden oopperoista), mutta kaikesta muusta makuni onkin sitten naurettavan hajanainen. Olen pitänyt elokuvamusiikista ja suurista musikaaleista; Enyasta, Clannadista ja Loreena McKennittistä ja Blackmore's Nightistakin; Pet Shop Boysista ja kasaripopista mutta myös U2:stä (no kuka ei?); Neljästä Ruususta, mutta myös Trio Niskalaukauksesta ja CMX:stä ja toisaalta myös Maija Vilkkumaasta; ja Hedningarnasta ja muusta etnosävyisestä folkista. Ja lattaripopista aivan syntisen kauheasti! Ja melkein kaikista pikkuisenkaan turhaa paremmista sen hetken hiteistä (ja joistain niistä turhemmistakin, jos ne ovat miellyttäviä tanssittavia). Ja oikeastaan kaikesta, mitä minulle on annettu kuunneltavaksi, koska se on jonkun mielestä erityisen hyvää. En minä tiedä; en kai vain ymmärrä musiikkia. Siitä sen täytyy johtua.

(Minä vain pidän kauniista melodioista. Hyvistä sanoista vielä enemmän, mutta sanat eivät kelpaa, jos melodia häiritsee liikaa.)

Jokapäiväisiin ajantuhlareihin, joita en ole muualla listannut, kuuluvat nykyään ystävien blogien lisäksi mm. Cute Overload, Go Fug Yourself, Crack Van -fanfic-suosittelublogi, SCA:n Euroopan-foorumit, yleiset livejournalit ja useammat eri pukuryhmät sekä tietysti IMDb:n ja Nielsen Haydeneiden linkeistä kiinnostavat. Roolipelaajan foorumi tulee tietenkin aina vilkuiltua. Satunnaisesti seuraan, mitä tapahtuu Galactican ja Fireflyn fanimaisemissa. Sen sijaan huomaan, etten enää vaivaudu esimerkiksi Neil Gaimanin blogiin. Stephen Fry taas saisi kirjoittaa useammin, kun nyt kerran mokoma aloitti ja ruokahalumme herätti.

IMDb on todellinen ajantappaja sikälikin, että salainen paheeni on seurata, mitä elokuvatähtien elämiin kuuluu. Skandaaleja en kaipaa, päin vastoin ne lähinnä masentavat minua; minä nyt vain pidän siitä, että saan jotenkin tietää, miten elokuvanäyttelijoiden elämä toimii, ja minusta on hienoa, kun se toimii. Muut julkkikset eivät minua erityisesti kiinnosta, vaikka hurraan kyllä suomalaisen mallitytön menestykselle maailmalla. Mallikoulu oli ainoa tosi-tv-sarja, jota seurasin jopa melko kiinnostuneena, koska halusin nähdä, olisiko se aito. Sitä, mitä  niissä omituisemmissa suomalaisissa tosi-tv-sarjoissa tapahtuu, voi korkeintaan satunnaisesti vilkaista verkkouutisista ja vain sieltä.

Verkkosarjakuvista luen Something Positivea, Wapsi Squarea (joka on suloinen ja käsittämätön) ja fanaattisella hehkulla Foglioiden Girl Geniusta. Enemmänkin hyviä olisi mukava löytää; pari aiemmin lukemaani kuihtuivat kasaan.

Vanha listani Tähdistä, Joille En Sanoisi Ei, on kasvanut pituutta varmaankin lähinnä siksi, että minulla on ollut enemmän aikaa ajatella asiaa, mutta sen kärkipää ei juuri ole muuttunut viime vuosina muuten kuin että Russell Crowe on pudonnut palkintosijoilta (vaikka mahtuu kyllä vielä myöhemmälle listalle). Cusackin, Damonin ja diCaprion seuraan ovat sen sijaan liittyneet Antonio Banderas (miten ikinä saatoin alun perinkään unohtaa Antonion??), Denzel Washington ja Nathan Fillion. Enkä minä Orlando Bloomiakaan pois käännyttäisi ennen kuin vasta seuraavana aamuna, kun pitäisi keskustella. Lucy Liu saa seurakseen Angelina Jolien, koska kukaan maailmassa ei vain voi sanoa Angelinalle ei. Ja Salma Hayekin haluaisin bestikseksi.

Puh. Linkitän kaiken asianmukaisesti ehkä joskus, jos jaksan. Kaikkihan nämä ovat tunnettuja kuitenkin.