Työpaikka sai päätettyä, että haluaa minut vuodeksi - neljän kylmän ja kuuman säädön jälkeen. Onhan se hyvä, että on palkkatyö, ja se on vieläpä suhteellisen sopiva opiskelun loppuunsaattamiseen, mutta ei siitä helppoa tule. Lukuvuosi on alkanut jo viisi viikkoa sitten toisen esittämillä käytännöillä, ja sitten siitä suurin osa on kulunut sijaisten merkeissä - epävarmuutta ja sekavuutta, jota varsinkaan muutama opetusryhmä ei todellakaan olisi tarvinnut. Yksi niistä opetusryhmistä - se oma - on poikkeuksellisen haasteellinen. Lisäksi määrärahat ovat kuulemma vähissä, niin vähissä että on ehdotettu täysin mahdottomia säästöjä. Lähes kauttaaltaan mukavat työtoverit ja tuntimäärän sopivuus ovat niitä harvoja helpotuksia (paikan yleinen tuttuus auttaa vain pienessä määrin, sillä kaksi ryhmistä on joka tapauksessa uusia enkä tuntenut kahta vanhoista kuin aivan minimaalisesti).

Ja silti. Työtä on ihmisen tehtävä, jos kerran työhön pystyy, ja nythän on todettu, että pystyy. Seuraavaksi pitää osoittaa, ettei vain pysty, vaan myös osaa. Sitten kohtapuoleen voi katsoa, mitä työtä haluaa. Enkä minä sano, että opettaminen yläasteella olisi siinä päässä, mitä en todellakaan halua: kyllä minä koen sen mielekkääksi ja merkitykselliseksi.

Alkavasta viikosta on kyllä tulossa työläs, kun täytyy kerrata opetussuunnitelmia, tutustua oppilaiden tietoihin ja korjata ohjeistamaltani viikolta neljät esseet.

Toki myös viime viikolla oli paljon töitä, kun sijaistin englantia lukiossa. Se oli pitkästä aikaa rankkaa (kun ei ole tottunut lukion vauhtiin ja opetusryhmien valtavuuteen), mutta myös kiinnostavaa ja avartavaa. Miksipä ei voisi tuotakin tehdä? Kollegat vaikuttivat aivan tavallisilta ihmisiltä, joskin ehkä stressaantuneemmilta kuin yläasteella (tai sitten yläasteelle todellakin valikoituu seurallisempia ihmisiä). En tietenkään ole ollenkaan tyytyväinen siihen, miten kokonaisuus sujui, mutta ei kai sitä nyt todellakaan voi odottaa, että toimisi täysin samoin kuin vakituinen opettaja.

Olin eilen maalla talkoissa, ja vaikka en tiedä, oliko minusta nyt kovinkaan paljon hyötyä, ainakin kostea syysilma ja ihmisten tapaaminen teki hyvää. En saanut rentouduttua henkisesti aivan niin paljon kuin toivoin - joitain ärsytyksen aiheita on vain liian vaikea saada pois sieltä taustaseiniltä, vaikka etualalla tapahtuisikin aivan muuta. Jonkin verran kuitenkin, ja sekin oli ehdottoman tarpeen.

Opiskeluasioitakin olen edistänyt varsin konkreettisesti - mitä tietysti auttaa se, että niin tekee lopultakin myös oma laitos. Olen pitkästä aikaa edes aavistuksen toiveikas avun ja toimivuuden suhteen.

P.S. Otsikolla ei ole mitään tekemistä näiden tiedotusten kanssa. Sen, mihin se liittyy, voitte päätellä ihan itse.