Päätä särkee sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Eilinen oli kummallinen ja hankala päivä, jona aivan liian moni sosiaalinen asia paljastui nurinniskaiseksi sen lisäksi, että helskutin ikävä yhteensattuma sumensi muuten kerrassaan ilahduttavasti edessä levenevää valokiilaa. En uskalla vielä tarkentaa, missäpäin sitä valoa on, koska pelkään sen jotenkin karkaavan käsistä... mutta katsotaan nyt. (Esimerkiksi voisi kovasti olla olematta alkamassa kämppiksen jo kärsimä influenssa. Ei sika- vaan ihan perus- riittää jo sotkemaan lupaavasti edenneen reipastumisen. Kun ei näitä lusikoita vieläkään ihan liiaksi ole.)

Ikävintä lienee ollut, kun selvisi, että olin saanut eräässä keskustelussa täysin väärän käsityksen eräiden tuttavien elämäntilanteesta, eikä päähäni edes pälkähtänyt kysyä, ymmärsinkö oikein, koska en ole ko. tuttavien kanssa aktiivisesti tekemisissä nykyään. Minulle se oli vain fakta, taustafakta vieläpä, joten toinen osapuolikaan ei tajunnut, että sain tämän väärän käsityksen. Ja kun se oli sellaisesta asiasta, joka yleensä tapaa väkisinkin olla ihan julkista, tulin vieneeksi sitä käsitystä myös eteenpäin, kun näistä ihmisistä tuli - jälleen taustana - ohimennen puhetta toisaalla. Kieltämättä se, että väärinkäsitys oli edes mahdollinen, oli lähes epätodellisen outo sattuma, ja sellainen olisi helppo tulkita tahalliseksi pahansuopuudeksi. Sitä se ei ollut, vaan aivan puhdas erehdys. Asian selviämisessäkin kesti kauan, koska se tuli uudestaan puheeksi vain toisesta sattumasta pitkän ajan kuluttua, mutta epäilemättä se oli erittäin ikävää itse asianosaisille. Se on todella harmillista, ja sellaista olisi syytä tarkkailla ja välttää toiste. Ei puhua ollenkaan ihmisistä, joiden elämää ei enää seuraa, vaikka sitten pitäisikin sitä viattomana yleisenä faktana. Kun ei kerran voi tietää.

Note to self: muutenkin voisi miettiä, kenen mielipiteistä ja sosiaalisista kuvioista oikeastaan välittää edes vähää. Kaikki eivät voi tai halua ymmärtää kaikkia, eikä siihen kannata tuhlata energiaansa. Mitä vähemmän siitä huolehtii, sitä paremmin jaksaa itse ymmärtää silloin, kun ymmärtäminen on tarpeen.

P.S. Haluaisin niin järjestää larpin, jonka alaikäraja olisi 30, poikkeuksia neuvoteltavissa tapauskohtaisesti; alle 25-vuotiaille vain mukana roikkuvia teinirooleja, joissa draamaa saa, jos keksii sitä itse.