Joskus saa osakseen näitä pieniä satunnaisia armoja: juuri kun eilen marisin erään rävellyksen alusta, sain tänään viestin siltä ystävältä, joka luki sen toisena. Hän muisti lopultakin mainita lukemisestaan - ja oli pitänyt erityisesti juuri tuosta ensimmäisestä osasta. Tiedän, ettei hän lue näitä kirjoituksia, joten tiedän sen todellakin olleen sattumaa.

Mutta se alku on silti saatava kuntoon. Ja selvästi myös parannettava niitä jälkimmäisiä osia - vaikka oikeastaan tiesin jo etukäteen, että tämä nimenomainen lukija ei ehkä saisi niistä niin paljon irti. Silti: jos tarpeeksi hyvin kirjoittaisi, saisi vedettyä mukaan myös vähemmän kiinnostuneen.

(Äh. Nyt vain paradoksaalisesti en tahdokaan koskea tuohon ensimmäiseen osaan, koska olen kateellinen sille itse läheisemmiksi ja paremmiksi kokemieni kakkos- ja kolmososien puolesta. Kyllä voi olla nurinperistä tämä luomisen tuska.)