Sitten kun olen iso ja valmis ja pätevä, ostan itselleni hetimiten Suomen sanojen alkuperän. Koska etymologia on vänkää.

Samanlaista monipolvisen arvoituksen selviämisen tuomaa orgastista tyydytystä ei kohtaa oikeastaan kuin Christien parhaissa Poiroteissa. En minä jaksaisi itse tutkia niin paljon, että voisin tehdä etymologisia johtopäätöksiä - enkä varsinkaan uskaltaisi luottaa omiin päättelyketjuihini - mutta on huumaavaa lukea toisten selityksiä sanojen alkuperästä. Huumaavaa: se on ainoa riittävän vahva sana. Alkuselitysten addiktiivisuus on ihmisluonnossa, yhteyksien näkeminen meille väistämätöntä. Ja kun joku osoittaa yhteyksiä, joita ei ennen sitä ole nähnyt... se on huikaisevaa. Ja niin ihanan, turvallisen tyydyttävää: että jossain on logiikkaa.

Yritin keksiä otsikkoon tyylikkään klassisperäisen uusiosivistyssanan, joka olisi mennyt täydestä Kulttuurin aluksena, mutta en pikaisella haulla saanut muotoiltua mitään, mikä olisi tarkoittanut "Pakkomielteinen alkuperien etsijä", joten enpä sitten. Nyt on näet täynnä kuukausi Banks-lainauksia ja on aika siirtyä eteenpäin. Olisin halunnut huijata niin kauan, että joku olisi huomannut, etteivät alusten nimet enää olekaan lainauksia, mutta en viitsi. Käytän muutenkin jo liikaa aikaa väärän kielen aerobicciin.