...Niin, ja se vieläpä jatkuu:

"Kun kirjoitan, käsi ajattelee puolestani."

Kaikki on jo ajateltu ja sanottu aiemmin. En tiedä, pitäisikö sille nauraa vai itkeä. Etenkin silloin, kun joku, jota palvoo jo ennestään, on tiennyt kaiken, kaiken täsmälleen.

Kävin siinä kypsyyskokeessa. Graduohjaaja pahalainen oli tehnyt viisaan ja näppärän kysymyksen, joka käänsi kertaamani esseen kokonaan nurinpäin (olin tietenkin kerrannut myös sen lähdeartikkelit aika pitkälti esseen luettelomaisesta näkökulmasta). Koska lisäksi olin kuumeyskäinen ja vähäuninen (ei sekään mitään uutta), tuijottelin horteisena päärakennuksen salin seiniä ja toisten pitkänmatkanvaeltajien yhtä epäuskoisia silmiä pitkät tovit saamatta paperille sanaakaan. Lopputulos oli naurettavan yleisluontoista puutaheinää - toivottavasti se edes kelpaa läpimenneeksi, sillä kun itse mietin sitä äidinkielenopettajan näkökulmasta, en olisi ylioppilaskokeen aineena antanut sille magnaa enempää. Oli siinä sen verran kaamea lopetuskin.

Moinen ponnistus oli tietenkin flunssalle lisää riemua, ja on vielä mahdollista, että viikonlopun keskiaikailu jää väliin. En kyllä halua antaa periksi, sillä Akatemiaa pitää tukea ihan periaatteenkin vuoksi. Keskiajan ja renessanssin kulttuurissa on niin paljon mielenkiintoista, joka jää harrastuksessa aivan liian vähälle...

Apropos: äiti&co ovat paraikaa kiertelemässä Toscanaa. Lupasivat tuoda museoista mahdollisimman paljon kuvamateriaalia renessanssin puvuista, olivatpa ne sitten museoiden esitteitä, postikortteja maalauksista tai vaivihkaa napattuja valokuvia. Jossain Uffizissa nyt ei taatusti saa kuvata, mutta enemmän minua kiinnostaakin, mitä löytyy Pisan, Sienan jne. pienemmistä museoista ja ehkä kirkkojen freskoista. Toivottavasti tuloksena on jotain, mitä en ole vielä netin nykyään fantastisen kattavilla pukusivuilla nähnyt. (Ehkä joskus myöhemmin kesällä voisi taas harkita tekevänsäkin jotain pukuasioiden suhteen. Ei vielä huvita, mutta tuntuu jo siltä, että sitten joskus voisi jälleen ainakin mahdollisesti huvittaa.)

Raivostuttavaa olla sairaana juuri silloin, kun koiran kanssa lenkkeily tuolla kevään huumassa olisi suorastaan välttämätöntä.

Väsyttää. On tukossa. Ja sanatkin ovat tukossa. On kuitenkin odottava tunne, kuin joku huutelisi juuri niin kaukana, että sen melkein kuulee. Ja muotokuvat sydämen seinillä ovat nekin alkaneet taas houkutella hymyilemään. Katsotaan.