Kun lopultakin pääsin eteenpäin eräästä kinkkisestä kohdasta eräässä tarinassa, tuntuu taas se mörkö seinällä vähemmän merkitsevältä ja siten enemmän mahdolliselta.

En sitten tiedä, onko se perspektiivin palauttamista vai kadottamista. Ei niin, ettei olisi ihan hyvä, että kirjoittaminen sujuu ja antaa taas itsetuntoa. Voisi vain olla hiukan merkittävämpää kirjoittamista kyllä. Mutta tämä nyt vielä on mitä on. Katsotaan sitten.

Olen alkanut miettiä, etten ehkä kuitenkaan tulekaan koskaan kirjoittamaan spekulatiivista fiktiota. Fantasiamarkkinoiden saturaatio on mielestäni jo saavutettu, ja tieteispuolella olen liian tietämätön. Oikeastaan... haluaisin kirjoittaa niin kuin Connie Willis - pieniä tarinoita ihmisten suurista tunteista tavallisessa maailmassa, jossa vain jokin on eri tavalla. On tietysti aika paksua sanoa, että haluaa kirjoittaa niin kuin monta kertaa palkittu kirjailija, mutta silti. En kyllä koskaan osaa olla hauska, se on aivan varma, mutta siihen muuhun tahdon pyrkiä.

Voisin joka tapauksessa järjestelmällisesti opetella kirjoittamaan screwball-juonia, koska olen aivan toivoton luomaan konflikteja opettelematta. Lapsuudessa suoltamissani tarinoissakaan ei koskaan ollut mitään jännittävää - pelkäsin kriisejä jo silloin. Siitä on opittava pois. Tiedostan sen jo, tarvitaan vain harjoitusta.