Niinjoo, varmaan pitää ajatella myös tätä positiivisena kehityksenä: vaikka uni onkin ollut ahkera pakokeino viime päivinä, se on ollut se ainoa. Ei siis ole tullut hukuttua syömiseen kuten ennen muinoin. Ja sehän jo kertoo, että jostain neuroosista on sentään edetty? Uni vie tietysti aikaa, mutta se ei ole sillä tavoin itsetuhoista kuin syöminen, että se tekisi olon omasta itsestä lähtökohtaisesti pahemmaksi.

Ongelmasta vähemmän haitalliseen ongelmaan: on sekin parannusta.